Kehittämällä kehittyy

‒ Minulla on ollut ilo työskennellä judoyhteisössä puoli vuotta. Työ on ollut inspiroivaa! Innostavimpia ovat useat kehitysprojektit, Judoliiton koulutus- ja nuorisopäällikön sijainen Katri Lilja kertoo tuoreessa pääkirjoituksessa.

 
19.5.2020

Kehittäminen – tapahtuu se sitten liitto-, seura- tai urheilijatasolla – on määrätietoista tekemistä: Uuden hahmotteleminen, kehitystiimin kokoaminen, kehitysaskelmien ja toteutuksen suunnittelu ja määritteleminen, toimenpiteiden toteuttaminen, uusien toimien jalkauttaminen sekä arvioiminen. Kehitystyön sykli toistuu ja toistuu, riippumatta kehitettävästä aiheesta. 

Judoliitto on mukana Valmentaa kuin nainen -hankkeessa yhdessä muiden kamppailulajien kanssa. Hankkeen ideointipajassa totesimme nopeasti, että samalla on mahdollisuus kehittää asioita, jotka palvelevat koko judoyhteisöä, eikä ainoastaan naisvalmentajiin kohdistuvia asioita. Lähdimme pohtimaan mm. seuravalmennukseen vaikuttavia toimia. Yhtenä uutena toimenpiteenä käynnistyy Seuravalmentajien verkosto 20.5. Verkosto on tarkoitettu kaikille, joiden valmennettavat seurassa ovat kelta- ja oranssivöisistä harrastajista edistyneempiin. Tule mukaan kertomaan ajatuksiasi, vaikuttamaan ja saamaan tukea valmennustoiminnallesi. Ilmoittautuminen

Valmentaa kuin nainen -hankkeessa toteutuu hanketta johtavan Suomen Valmentajien ja muiden kamppailulajien yhteistyöllä monenlaisia asioita. Hanke kokoaa yhteen lajien huippuvalmentajanaisia. Hanke myös toteuttaa kamppailulajien isojen tapahtumien yhteydessä valmentajatapaamisia, jotka ovat avoimia kaikille valmentajille. Judossa tällainen valmentajien tapaaminen voisi olla Finnish Judo Openin yhteydessä 24.10. 

Tapaamisten lisäksi hanke tukee naisvalmentajien kouluttautumista monella eri tasolla, mm. rahallisella tuella ja mentoroinnilla. Syksyllä on toteutumassa vain naisille suunnattu kamppailulajien yhteinen 1-tason valmentajakoulutus. Kuka sinun seurastasi voisi lähteä valmentamisen polulle? Aloittelevia ohjaajia ja valmentajia kannattaa kannustaa koulutuspolulle. Aina henkilö ei itse tiedä tai tunnista koulutusmahdollisuuksiaan. Kerromme lisää tason 1 koulutuksen toteutusmuodosta, kun suunnitelmat ovat valmiimpia. 

Uutena kehitystoimena on käynnistynyt aikuisharrastajien tuotteen kehittäminen judoseuroille. Olympiakomitea tarjosi lajeille mahdollisuutta tuotekehittelyyn työpajatyöskentelyllä. Ajatuksena on kurssimalli, jonka voisi toteuttaa eri kohderyhmille. Kurssin voisi toteuttaa vaikkapa virkeille eläkeläisille, jotka pääsevät harrastamaan päiväsaikaan, kun judosaleilla on enemmän tilaa. Valtaavatko ”Harmaat pantterit” judosalit syksyllä 2021? 

Toukokuun lopulla on kamppailulajien yhteisen aikuisharrastajien ohjaajille suunnatun VOK 2 -tason pilottikoulutuksen ensimmäinen jakso – etäyhteydellä. Onneksi Vierumäen Urheiluopisto tarjosi lajien koulutusvastaaville koronatilanteessa Digioppimispajan, josta sain roppakaupalla uusia vinkkejä ja rohkeutta koulutusten etätoteutuksiin. 

Tähtiseura-ohjelma tarjoaa seuroille laajan työkalupakin toiminnan kehittämiseen. Huhtikuussa saatiin judoon uusi Lapset ja nuoret -osa-alueen Tähtiseura: Oulun Judokerho. Korona ei siirtänyt suunniteltua auditointiajankohtaa, vaan se toteutettiin etäyhteydellä. Tähtiseuratunnus on palkinto pitkästä ja määrätietoisesta kehittämistyöstä. Kannustan seuroja ottamaan yhteyttä, kun kaivataan tukea kehittämiseen. 

Tähtiseuraohjelma laajenee judossa huippu-urheiluun, kun huippujudon laatutekijöitä työstetään yhdessä Meido-Kanin kanssa. Huippu-urheilussa on paljon yhteneväisyyttä lajista riippumatta. Kun samalla hallinnoin vapaa-ajalla Tampereen Pyrinnön suunnistusjaoston valmennuksen ohjausryhmän kokouskäytänteitä, voin tuoda toisen lajin huippu-urheilun näkökulmaa judoon. Kokemusta aihepiiriin on toki myös omasta maajoukkueurasta. Urheilua katsoo aina hieman erilaisin silmälasein, kun huippusuoritukset ovat oman kropan ”lihasmuistissa”. 

Kaikilla tasoilla (lajiliitto, seurat ja urheilijat) tulee kehittymisen varmistamiseksi tehdä myös perusasioiden toistoja. Laadukkaita toistoja. Liittotasolla toistettavia asioita ovat esimerkiksi vuosittaiset lajiyhteisölle tärkeät tapahtumat ja kokoontumiset, koulutusjärjestelmän toimet ja viestinnälliset asiat. Seuratason toistuvista toimista tärkeimpiä ovat harjoitustoiminnan laadukas ylläpitäminen, uusien toimijoiden jatkuva rekrytointi sekä johdonmukainen ja toistuva viestintä seuran sisällä ja seurasta ulospäin. Urheilijatasolla meidän on helppo ymmärtää, että toistojen kautta tapahtuu myös kehittymistä. 

Koronasta huolimatta olemme päässeet pitämään yhteyttä mm. Seuraverkoston Teams-tapaamisissa. Nämä tapaamiset ovat olleet itsellenikin tärkeä kontaktimuoto. Verkosto on avoin, joten tule rohkeasti mukaan. Tapaamisten tiedot löydät Judoliiton kalenterista. 

Kiitos teille kaikille, joiden kanssa olen saanut tehdä kehittämistoimia. Omasta mielestäni paras kehittämistapa on työstää ja edistää asioita pienempänä tai isompana kehittämistiiminä. 

Mitä sinulla on kehitystyön alla? 

Kirjoittaja

Katri Lilja