Rupea reportteriksi

Lehti on päässyt hyvään alkuun, mutta lisää tekijöitä mahtuu mukaan.

 
 
13.3.2018

Judolehti on ilmestynyt puoli vuotta sähköisessä muodossa ja kerännyt 28 000 sivukatselua. Se kertoo, että lehti on päässyt hyvään alkuun.

Aloitin vuoden vaihteessa päätoimittajana ja  katson nyt itsekin tyytyväisenä etusivua. Martti Puumalainen valloitti viime viikonloppuna Baltic Sea Championships -kisan. Vuoden seura Hontai tarjoaa lapsille ja nuorille monenlaisia judopolkuja. Aku Laakkonen näyttää komean seoinagen.

Enemmän juttuja ja tekijöitä mahtuu silti mukaan. Lehden videotoimittajana on aloittanut Urheilukoulussa varusmiespalvelustaan lopetteleva Joel Ylitalo, jolta saadaan jatkoa tekniikkasarjaan. Lisäksi haemme palvelukseen kisareportteria, joka on halukas raportoimaan lukijoille tärkeimmät kotimaassa pidettävät kilpailut: aikuisten ja nuorten SM-kisat, Baltic Sea -kisan ja Finnish Judo Openin.

Lehti haluaa kertoa myös kuulumisia seuroista ja eri alueilta. Jos lähelläsi on hyvä judotapahtuma tai seurassasi kiinnostava käytäntö malliksi muille, kirjoita siitä ja ota kuvia muun judoväen iloksi ja hyödyksi. Seuran syntymäpäiväkin on oiva syy jutun tekoon.

Judoliiton juhlavuoden kunniaksi pyydämme julkaistavaksi lukijoiden vanhoja valokuvia. Mikäli albumisi kätköissä on judohistoriaa, skannaa kuva, kerro sen tarina ja lähetä osoitteeseen judolehti@judoliitto.fi.

Annikka Mutanen

Päätoimittaja

Kirjoittaja

Annikka Mutanen