Muistojen kansio: Terveisiä Japanista!

Erkki Nupponen (vas.), Simo Akrenius, Juhani Hakkarainen ja Pertti Pimiä kuvattiin Kodokanissa vähän vajaat 50 vuotta sitten. Akrenius kertoo, millaista oli suomalaisten harjoittelu Japanissa tuohon aikaan.

 
28.2.2018

Judosta alkoi 1950-luvulla kehittyä kansainvälinen kilpaurheilulaji, ja eri maiden kilpajudokat matkustivat Japaniin kehittämään judotaitojaan.

Ensimmäisenä suomalaisena judon pyhättöön ehti Jussi Ikonen, joka vietti Japanissa vuodet 1962–1965 yhdessä judoa harrastaneen Kati-vaimonsa kanssa. Ikonen suunnitteli pyrkivänsä Suomen edustajaksi Tokion 1964 olympialaisiin. Paikka olisi saattanut avautua, mutta häntä epäiltiin ammattilaiseksi, koska hän harjoitteli päivittäin judoa, karatea, aikidoa ja ju-jutsua. Olympiaedustus ei näin ollen toteutunut.

Ikosen jalanjäljissä Japaniin seurasivat Kyösti ja Timo Korpiola 1967. He harjoittelivat lajia Kodokanissa ja Toyon yliopistossa.

Syksyllä 1968 – 50-vuotta sitten – Japaniin suuntasivat Meido-kanin judokat Erkki ja Airi Nupponen, Juhani Hakkarainen ja Pertti Pimiä. He viettivät Japanissa puolitoista vuotta. Itse liityin joukkoon keväällä 1969 ja palasi Suomeen alkuvuonna 1971. Judoliiton ensimmäinen päätoiminen valmentaja Jorma Kivinen harjoitteli Japanissa 1970–1972.

Japanissa on useita kymmeniä yliopistoja, joissa on kovia judojoukkueita. Nämä paikat olivat omasta mielestäni siellä parhaita harjoittelupaikkoja; joskin joidenkin yliopistojen jopa kolmen ja puolen tunnin kestoiset harjoitukset tuntuivat tehottomilta.

Alkujumpan ja uchi-komin jälkeen otettiin kaksi-kolme tuntia randoria. Pystyrandorin jälkeen seurasi ne-waza randori ja vapaata heittoharjoittelua. Harjoittelimme Wasedan ja Meijin yliopistoissa, jotka olivat silloin parhaita paikkoja. Meijissä harjoitteli pari maailmanmestaria ja olympialaisten kultamitalistia, joten vaikea oli saada heitettyä vastustajia.

Wasedan senseinä oli Yoshimi Osawa (10. dan). Suomalaisten judokoiden oppi-isä Ichiro Abe oli suositellut meitä hänelle, ja hän ottikin meidät huolenpitonsa kohteeksi opastaen ja korjaten virheitämme.

Kodokanin ja yliopistojen lisäksi kävimme usein aamuisin poliisien dojolla. Siellä lyhyen alkujumpan ja uchi-komin jälkeen otettiin tunti randoria. Poliisien tyyli oli kovakätisempi kuin yliopistolla..

”Jokke” Kiviseltä murtuikin pohjeluu harjoituskumppanin deashi-barai pyyhkäisyn jälkeen. Hän joutui parantelemaan jalkaansa usean kuukauden ajan. Kun judoa ei voinut harjoitella, Jokke alkoi opetella toista budolajia jodoa – eräänlaista keppitaistelua, jossa hän suoritti myöhemmin 1. danin arvon.

Aamuisin kävimme lenkillä keisarin puistossa, jossa on Budokan-halli. Siellä pidettiin 1964 Tokion olympiakisojen judokilpailut ja tullaan tiettävästi pitämään myös Tokion 2020 olympiakisojen judokilpailut. Toivottavasti siellä on mukana myös suomalaisia judokoita.

Maanantaiaamuisin nostelimme painoja Kodokanin punttisalissa. Maailmanmestari, olympiakisojen kultamitalisti ja Japanin avointen mestari Isao Okano kävi silloin tällöin kolistelemassa painoja samaan aikaan. Hän oli silloin harvoja japanilaisia judokoita, joiden harjoitteluohjelmiin kuului painonosto.

Kivinen muisteli, että Kodokanin opettajat seurasivat ulkomaisten judokoiden kehitystä ja saattoivat pyytää osallistumaan vyökokeeseen, kun aika oli kypsä. Abe kutsui hänet luokseen ja ilmoitti, että ”ylihuomenna olisi sinun kolmannen danin koe!” Vyökokeen pitivät Kodokanin korkeimmat opettajat Toshiro Daigo, Osawa ja Abe, joilla kaikilla on nykyisin judon korkeimmat, punaiset 10 danin vyöt. Jokke myönsi, että oli vyökokeessa melkoisen hermostunut, mutta läpäisi sen hyväksyttävästi.

Teksti: Simo Akrenius

Alla lisää kuvia sekä Erkki Nupposen kirjoittama matkakertomus Ippon-lehdestä 4/1970. Lähetä sinäkin julkaistavaksi parhaat vanhat judokuvasi ja niiden tarina! Osoite on judolehti@judoliitto.fi