Martti Puumalainen: Sarjan vaihto kannatti

Martti Puumalainen vaihtoi painoluokkansa alle satakiloisista raskaaseen sarjaan Unkarin Gyorissa marraskuussa 2018 pidettyjen alle 23-vuotaiaden EM-kisojen jälkeen. Siellä takki tyhjeni rankan laihduttamisen jälkeen nopeasti jo ensimmäisen matsin alkuminuuteilla. Päätös kannatti, sillä raskaassa ei tarvinnut kipuilla painon kanssa ja menestystä alkoi tulla.

 
6.2.2020

Vuosi 2018 oli Puumalaisen sarjanvaihdokseen johtaneeseen päätöksen merkittävä. Mies alkoi ihmetellä, miksi pystyi randorissa taistelemaan kovien kilpailijoiden kanssa tasaväkisesti, mutta kisoissa ei yltänyt omalle tasolleen.

− Ensimmäinen kipinä sarjanvaihtoon tuli jo keväällä, kun Jaakko Alli ja Samuli Viitanen huomauttivat, että taitaa massa tarttua hyvin. Toinen isompi herätys oli Baltic Sea Championships Orimattilassa, jossa voitin +100 ja avoimen vaivattomalla ja hienolla judolla. Kisojen jälkeen mietin pakostakin, olisinko näin hyvä, jos voisin valmistautua kisoihin sataprosenttisesti painoa miettimättä. Silloin ajatus jäi vielä hautumaan, Martti kertoo.

Ratkaisevaa oli viimeinen painonpudotus Gyorin EM-kisoissa. Silloin vaa’alle jääminen oli ensimmäistä kertaa todella lähellä. Normaalisti kilot ovat lähteneet tasaisesti, mutta silloin Martti joutui jumppaamaan viimeisen kilon kanssa todella kauan. Paino oli kohdallaan vasta juuri ennen punnitusta.

− Tämän kärsimysnäytelmän takia olin seuraavan päivän ottelussa aivan loppu jo minuutin jälkeen. Heti ottelun jälkeen ajattelin että ”Joko painonpudotus loppuu tai judo loppuu.” Se ei judoa rakastavalle henkilölle ollut lopulta vaikea päätös, vaikka uudessa sarjassa ei ollut tarjolla aluksi kuin epävarmuutta. Tiesin toki, että saan painon varmasti ainakin 120 kiloon. Olin ottanut leireillä välillä randoria plussan jätkien kanssa hyvälläkin menestyksellä. Ajatuksissa oli tietenkin myös se Baltic Sean kisa, joka loi uskoa siihen, että oikeasti ne taidot ovat siellä, kunhan vain olen ottelupäivänä täydessä iskussa, Martti muistelee.

Ennen kisastressi alkoi Martin mukaan jo heti alkuviikosta. Silloin oli enemmän mielessä se, kuinka ärsyttävää painon pudottaminen oli kuin se, kuinka kiva on päästä kisaamaan. Nykyään kisapäivä on aina juhlapäivä. Martti ei mielestään hävinnyt voimassakaan aivan mahdottomasti, sillä Instagramissa oli nähtävissä, että oman ikäiset nostivat punttisalilla samanlaisia tuloksia.

Parhaat aseet raskaassa sarjassa 

− Parhaat aseeni ovat hyvä liike ja kestävyys. Molemmissa näen silti myös erittäin paljon kehitettävää. Kestävyysominaisuuteni ovat nyt jopa hieman huonolla tolalla nopeasti nostetun painon vuoksi. Tekniikoista erittäin hyvä polviseoinageni on varmasti myrkkyä isommille vastustajille, jonka moni onkin jo päässyt kokemaan. 

Onko raskaan sarjan judo sitten merkittävästi erilaista kuin alle satakiloisten? 

− Mielestäni raskaan sarjan judo eroaa huomattavasti kaikista sarjoista. Etenkin siksi, että vastustaja voi olla sinua pienempi ja lyhyempi, lyhyempi ja painavampi, pidempi ja painavampi tai pidempi ja kevyempi. Erilaisia vastustajien muotoja on paljon enemmän kuin muissa sarjoissa. Ero alle satakiloisiin on selkeästi liikkeessä. Vastustajat ovat paljon vahvempia ja heidän kanssaan ei ole mahdollisuutta jäädä paikoilleen. Tempo otteluissa on paljon alhaisempi ja moni panostaakin vain pariin hyvään heittopaikkaan.  

Tärkeimpinä kehityskohteinaan Martti pitää voiman lisäämistä, vaikka se ei olekaan avain onneen.

− Oman judotyylin kehittämiseksi on saatava lisää kovaa randoria isojen jätkien kanssa, jotta ottelut kääntyvät voitoksi. Uudelle ottelutyylille alkaa nyt olla selkeä sapluuna. Kestävyyttä pitää myös saada lisää, otteluissa ei saa tulla ajatusta, että pitää laskea tempoa, jotta jaksaa otteluajan loppuun.

Martti tunnustaa, että otteluissa tuntuu aina pahalta, kun täysillä otetaan. Luotto siihen, että oma kunto kestää kauemmin kuin vastustajan, pitää saada jokaiseen otteluun. 

Raskaassa sarjassa pisimmät ottelijat voivat olla 10-15 pidempiä. Heitä vastaan on Martin mielestä tärkeintä pitää aloitteet itsellä. Aina pitää olla ensimmäinen otteissa, sillä pitkän vastustajan kahvasta pois pääseminen on äärimmäisen vaikeaa.

− Osaan hyvän soden tuplahihoista. Se on erittäin hyvä tekniikka, koska tuplahihaotteella saa hyvin nollattua pitkien pahat otteet. Kun siitä pystyy vielä heittämään, on myös aktiivisempi osapuoli vähän passiivisesta otteesta. Osa pitemmistä on ainakin tuntunut käsissä vähän kömpelöiltä ja huonompaankin paikkaan tehty yllättävä heitto voi tuoda pisteitä. 

Raskaassa sarjassa painavimmat vastustajat voivat olla myös useita kymmeniä kiloja painavampia. Heitä vastaan paras ase on Martin mielestä hyvä liike.

− Kun otin marraskuussa Or Sassonin kanssa randoria huomasin, kuinka hyvin hän käytti koko vartaloaan minun liikuttamiseeni. Olen yrittänyt ottaa tästä mallia. Kukaan ei ole tarpeeksi vahva liikuttaakseen pelkillä käsillä tai jaloilla 150 kiloa, vaan liike pitää tuottaa koko vartaloa käyttäen. Olen kehittynyt siinä huomattavasti, mutta välillä se jää jostain syystä täysin pois ja jähmetyn paikoilleni kuten Sofian Quarter Finalissa, vaikka muissa päivän otteluissa liike oli kunnossa. Kova tempo on hyvä ase. Jos hyökkäät aina ensimmäisenä, ei vastustajalla ole aikaa omiin yrityksiin. 

Strategiset mitat

− Edellisen kerran vaa’alla painoin 128 kiloa ja pituuteni oli 185. Kun saavutin 120 kilon painon luulin, että tästä se ei enää nouse kuin erittäin kovalla bulkkauksella, mutta painon nousu on tullut luonnostaan liikoja yrittämättä. Koen painoni olevan sopiva ja tunnen itseni liikkuvaksi ja nopeaksi nykyisessäkin painossa, jopa liikkuvammaksi ja nopeammiksi kuin mitä ikinä olin alle satakiloisten aikoina! 

Tänä vuonna Martin tavoitteena on kiertää kisoja nousujohteisesti. Vuosi onkin lähtenyt hyvin käyntiin. Ensimmäisen Euroopan Open -mitalin saavuttaminen kovassa seurassa kertoo, että taso on noussut entisestään marraskuusta saavutetusta U23 EM-mitalista. Suunnitelmana ei ole juoksujalkaa edetä kohti Grand Prix/Grand Slam mitaleja, vaan saada aikaan nousujohteinen vuosi, jossa syksyllä ollaan valmiita voittamaan jo Grand Prix -mitali.  

Maailman parasta raskaan sarjan judokaa ei tarvitse Martinkaan mielestä arpoa. Teddy Riner jatkaa varmasti voittokulkuaan Tokionkin Olympialaisissa. Viime syksynä mies ei ollut edes täydessä kunnossa, mutta sai matsit näyttämään helpoilta. TOP 10 löytyy tietenkin helposti maailman rankingista, mutta Martti haluaisi nostaa esille mieluummin miehiä, jotka ovat yllätysvalmiita, kuten Venäjän Tamerlan Bashaevin (WRL 21). Erittäin taitava judoka, vaikka onkin lyhyt ja kevyt, 120kiloa. Toinen on Naidan Tuvsinbayar (WRL 28). Mongoolialaislegendan kokemus on kovaa valttia eikä hänellekään nousu plussaan näyttänyt tuottavan ongelmia, kun heti ensimmäisenä vuotena 2017 tuli uran ensimmäinen MM-mitali. Henri Määtältä voi kysyä kuinka uskomattoman kova urheilija Naidan on. 

Ehdottomaksi esikuvakseen Martti mainitsee Juha Salosen. Muita selkeitä esikuvia Martille ei tule mieleen, mutta Or Sassoniin hän sanoo samaistuvansa monella tapaa.

− Sasson tekee erittäin samankaltaista judoa kanssani. Myös hän löysi oikean sarjansa hieman myöhemmällä iällä, ja tulosta on sen jälkeen tullut. Oli hieno kokemus marraskuussa päästä Sassonin oppeihin! Ehkä judon seuraaminen on ollut enemmän fanittamista eikä niinkään esikuvien etsimistä. En silti ota mallia pelkästään Sassonilta, vaan katson monelta judokalta heidän tekniikoitaan ja koitan oppia niistä. Se on nykyään naurettavan helppoa. Judobasesta voi valita sarjan ja tekniikan ja sen jälkeen sivusto tarjoaa sinulle otteluita, joissa kyseisellä tekniikalla on tehty pisteitä. 

Uransa parhaana saavutuksena Martti pitää Sofian Euroopan Openin pronssia, vaikka muut arvostaisivat enemmän U23 EM-mitalia.  

− Se oli oikeasti miesten kisa ilman mitään ikärajoituksia ja lasken aikuisten saavutukset aina ominaan, Martti täsmentää. 

Seuraavana päätavoitteenaan Martti pitää Pariisin olympialaisia 2024 ja siellä palkintopallille yltämistä.

 

Martti Puumalainen:

Syntynyt 1997 
Aloittanut judon vuonna 2003 
Kasvattajaseura: Mikkelin Judo 
Valmentaja kasvattajaseurassa: Alain Calderin 
Nykyinen seura: Meido-Kan, Helsinki 
Asuinpaikka: Helsinki 
Ammatti: Liiketalouden opiskelija Haaga-Heliassa 
Lempitekniikka: Polviseoinage 

 

Kirjoittaja

Pekka Lehdes