Toppiloilla on mustia vöitä kolmessa polvessa

Sanna Toppila, Jasmine Aho ja Hannu Toppila puhuvat yhteistä judokieltä.

 
5.7.2018

Raahen Judon tatami tömisee, kun Toppilat kolmessa polvessa ottavat mittaa toisistaan. Hannu Toppila, 67, aloitti judon jo neljäkymmentä vuotta sitten. Tytär Sanna Toppila, 44, liittyi mukaan 19 vuotta sitten ja Sannan tytär Jasmine Aho, 20, seurasi äitiään tatamille neljä vuotta myöhemmin.

Kolmikosta jokainen sitoo judoginsa kiinni mustalla vyöllä. Miten tähän on tultu?

Hannu Toppila (2. dan) kertoo aloittaneensa judon kaverinsa mukana, ja niin laji vei miehen mennessään. Hänen mukaansa judo on monipuolinen liikuntalaji, joka antaa energiaa jokapäiväiseen elämään.

”Siinä saa myös hyviä ystäviä. Se on elämän suola”, virkkoo Hannu rauhallisella tyylillään.

Sanna Toppila (1. dan) lähti mukaan kuntojudon kautta.

”Aloitin aikuisena. Tarkoituksenani oli kohottaa kuntoa. Näin ilmoituksen lehdessä ja kysyin isältä, että sinäkö sitä vedät. Aluksi minun piti lähteä kaverin kanssa, mutta hän sitten perui."

"Muistan ensimmäiset kerrat, kun en meinannut päästä portaita alas, jalat olivat niin hapoilla. Meillä oli paljon fysiikkajuttuja, mutta oli myös lajihommaa. Ryhmämme oli iso ja porukka oli tosi mukavaa. Jos olisi ollut tylsää, niin en olisi jatkanut."

Aina uutta opittavaa

Mikä judossa sitten viehättää niin paljon, että se on pitänyt kolmikkoa kiinni jo vuosikymmenet? Tällä hetkellä Lahden judosauraa edustavan Jasmine Ahon (1. dan) vastaus tulee heti.

”Kilpaileminen on parasta, ja se pitää minut lajissa kiinni. Olen päässyt kiertämään eri maita, kisoja ja leirejä. Olen kilpaillut kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Islannissa ja lisäksi Virossa, Turkissa, Romaniassa, Saksassa ja Belgiassa.”

Tyhjin käsin Ahon ei ole tarvinnut reissuilta palata. Tokui-wazallaan polvi-seoi-nagellaan hän on niittänyt useita SM-mitaleja, joista kirkkaimpana kultainen. Lisäksi Aho pitää suurimpina saavutuksinaan PM-hopeaa ja Eurooppa cupin viidettä sijaa.

Sanna Toppila puolestaan pohtii, että judossa on parasta ehkä se, että aina oppii jotain uutta, eikä koskaan ole valmis. Aina pitää olla tavoitteita. ”Haluan kehittyä aina eteenpäin enkä kuvittele olevani valmis”, Sanna kiteyttää.

”Lajissa minut pitää kiinni ehkä se, että pitkienkin treenitaukojen jälkeen laji antaa niin paljon. Se on niin erilaista. Tatamilla unohtuu kaikki muu. Siellä mietitään vaan judoa.”

Hannu ja Sanna eivät kumpikaan osaa kuvitella, että lopettaisivat lajin harrastamisen. He toteavatkin kuin yhdestä suusta: ”Kyllä mää tatamille menen niin kauan kuin pystyn.”

”Astetta ylemmäksi tähdätään”, katakisoissakin menestynyt Hannu jatkaa. Sanna aikoo toistaiseksi iloita kesäkuussa saamastaan 1.danista. ”Kaksi vuotta sitten pomppasin katasta. Nyt se meni sitten paremmin sekin.”

Jasmine Ahokaan ei  tähtää vielä seuraavaan daniin.

”Loukkaantumiset ovat olleet päällimmäisenä viime vuosina. Sen vuoksi on aika iso saavutus, että menin SM-kisoihin", Jasmine sanoo. Takana  on vuoden ja yhdeksän kuukauden kuntoutus, sillä vuonna 2015 häneltä leikaattiin polvi ja vuotta myöhemmin selkä.

"Välillä olen ollut katkera, että olisiko pitänyt tehdä jotain toisin, etten olisi loukkaantunut. Mutta turha se on jossitella.”

Sanna on seurannut Jasminen kilpailu-uraa aktiivisesti äidin, huoltajan ja välillä valmentajankin roolissa. Sanna on ymmärrettävästi tyttärestään ylpeä, kun Jasmine kertoo kevään SM-kisoista.

”Hopeaa tuli. Aika taistelua se oli, ei kauneinta judoa", Jasmine kuvaillee.

Sanna sanoo, että musta vyö on ollut ehkä hänen uransa huippuhetki, mutta niin on ollut myös Jasminen uran seuraaminen.

Perhe ymmärtää judopuheen

Kolmikko ei ole treenannut paljoa yhdessä, ja erilaisen judotaustan vuoksi heillä on erilainen näkemys lajiin, mutta Jaseminen mukaan äidille ja papalle on silti aina ollut helppo kertoa judoon liittyvistä asioista. He ovat ymmärtäneet.

”Onhan se hienoa, että laji on jatkunut ja mennyt eteenpäin suvun puitteissa. Ei tarvitse yksin puhua lajista. Maallikko ei ymmärrä. On kiva, kun joku ymmärtää”, isoisä Hannu sanoo. Sanna nyökyttelee.

”Se on aika jännää, miten laji mennyt eteenpäin meidän perheessä. Minua ei ole koskaan pakotettu tatamille. Laji on poikinut isältä tyttärelle ja tyttärentyttärelle saakka, vaikkei koskaan ole pitänyt väkisin alkaa harrastaa. Sama laji kyllä yhdistää. ”

Tulevaisuus näyttää, mihin kolmikko vielä yltää. Jasminen suunnitelmat tällä hetkellä ovat vähän avoinna.

”Judo oli minulle elämäntapa vuoteen 2015. Enemmän kuin harrastus. Siihen meni suht kaikki aika opiskelun lisäksi. Nyt päivä päivältä katsotaan, mihin pystyy. Valmennan jonku verran junnuja Lahdessa. On kuitenkin hienoa, että olen aina pysynyt porukassa mukana. Judokaverit ottavat aina hyvin vastaan.”

Sanna kertoo valmensi junnuja useamman vuoden. ”Se antoi minulle paljon, koska se oli niin erilaista. Se oli enemmän semmoista henkistä. Sekin oli kivaa hommaa. Voisin ajatella sitä jatkossakin. On ihana nähdä, kun omat junnut ovat vieläkin pysyneet lajissa mukana. Että kai mää tein sitten jotakin oikein.”

Hannu on vanhemmalla iällä löytänyt judon lisäksi tanssin. Hän on huomannut, miten monipuolisesta judosta on hyötyä myös tanssiharrastuksessa. Vartalonhallinta ja tasapaino ovat hyvät. Sen huomaa, kun Hannu heittää ketterästi ippon seoi nagella.

”Mulla on aina olllut isoja kavereita, niin oon päässyt kavereiden alle helposti. Tomari on toinen suosikkiheitto.”

Teksti: Katri Malinen
Kuvat: Roy Viitanen ja Jari Bäckman