Rok Draksic valmentajaseminaarin päävieraana

“Harjoitteluni on ollut nuoruusvuosista lähtien monipuolista ja kokonaisvaltaista. Matkat harjoituksiin vievälle kolmen kilometrin päässä olevalle bussipysäkille mentiin juosten. Määrällisesti käytiin joskus äärirajoilla, kun valmentajan valvovaa silmää ei aina ollut", kertoo valmentajaseminaarin kansainvälinen vieras Rok Draksic.

 
6.2.2019

Vuodenvaihteen maajoukkueleirin yhteydessä pidetyllä valmentajien koulutuspäivillä on pitkät perineet judoyhteisössämme. Kuluneen vuodenvaihteen judovalmentajaseminaaritapahtuma järjestettiin yhteistyössä judovalmentajakerhon ja judoliiton kanssa noin vuorokauden mittaisena. Paikalle oli myös kutsuttuna kaikkien maajoukkueikäluokkien henkilökohtaiset valmentajat, joista paikanpäälle saapui reilu kymmenkunta. 

Seminaarin pääesiintyjäksi ja maajoukkueleirin vierailevaksi valmentajaksi oli kutsuttu menestyksekkään kilpauransa vasta hiljattain lopettanut ja menestyksekkäästi valmentajauralle siirtynyt kuusinkertainen EM-mitalisti Rok Draksic Sloveniasta. Seminaarin sisältö oli suunniteltu niin, että pääesiintyjän antia voitiin hyödyntää urheilijoille kuin valmentajille harjoitusten ja luentojen muodossa. 

Luennossaan urheilijoille ja valmentajille Rok kertoi harjoittelustaan ja urastaan sen alusta lähtien. Lisäksi valmentajille suunnatulla luennolla käytiin läpi slovenialaisten judokoiden harjoittelumääriä eri ikäkausina sekä harjoittelun rytmitystä.  

“Harjoitteluni on ollut nuoruusvuosista lähtien monipuolista ja kokonaisvaltaista. Matkat harjoituksiin vievälle kolmen kilometrin päässä olevalle bussipysäkille mentiin juosten. Määrällisesti käytiin joskus äärirajoilla, kun valmentajan valvovaa silmää ei aina ollut. Harjoituspäiväkirjaa olen pitänyt nuoruusvuosista lähtien”, kertoo judon 7-vuotiaana aloittanut Draksic, joka saavutti ensimmäiset arvokisamitalinsa jo nuorten sarjoissa.  

Kertoessaan urapolustaan hän painotti harjoitteluasenteen ja tahdon merkitystä.  

“Monet samassa seurassa ja ryhmässä harjoitelleet naiset ovat nousseet arvokisamitaleille (mm. Urska Zolnir, olympiakultaa Lontoosta 2012 -63 kg:n sarjassa). Harjoittelu tapahtui suurelta osin naisten kanssa ja asenteessa sekä tekemisen tasossa ei voinut antaa tasoituksia pärjätäkseen miesten painoluokissa. Valmentajana toimi Fabian Marjan”, Draksic jatkaa.

Seminaarin avauksen ja tervetulotoivotusten jälkeen valmennuspäällikkö Jaana Jokinen aloitti seminaarin luennolla nykykilpajudon vaatimuksista kokonaisvaltaisesti lajianalyysin muodossa. Lisäksi luennossa käytiin läpi yläkouluikäisten harjoittelun painopisteitä. 

Jaanan esitystä täydensi, hieman eri kulmasta, nuorten olympiavalmentaja Antti Rengon valmentajan ammattitutkinnon lopputyönä tekemä lajianalyysi. Antin lajianalyysissä oli mielenkiintoisella tavalla urheilijoilla testijaksolla tutkittu heittojen biomekaniikkaa ja niiden vaikutusta heiton tehoon ja nopeuteen.  

Seminaarin ohjelmassa oli sekä urheilijoille ja valmentajille erikseen suunnattuja Rokin vetämiä käytännön harjoituksia tatamilla. Harjoitukset sisälsivät sekä pysty- että mattotekniikkaa, siirtymisiä sekä taktisia- ja oteharjoitteita. Tekniikat ja harjoitteet videoitiin ja jaettiin seminaariin osallistuneille. Valmentajat jatkoivat vielä lauantai-iltaa palkitsemistilaisuuden ja juhlapäivällisen jälkeen vielä mentoriluennolla. 

Sunnuntaipäivänä seminaarin päätteeksi käytiin läpi ikäluokkien tulevat valmennussuunnitelmat sekä kilpailu- ja leirikalenterit harjoitusjaksoineen. Olympiavalmentaja Markus Pekkola avasi huippu-urheiluyksikön tehostamistukiohjelmaa sekä Judoliiton urheilijoille jaettavan tuen perusteita ja rahamääriä. Lisäksi Pekkola esitteli huippu-urheilusuunnitelman sisällön vuosina 2019 – 2020 aina Tokion olympialaisiin asti.  

Seminaari, luennoitsijat ja sen päävieras keräsivät kiitosta niin urheilijoilta kun valmentajiltakin. Vaikka parannettavaakin jäi, seminaari osoitti, kuinka järkevää on yhdistää valmennukselliset ja koulutukselliset tapahtumat saman katon alle samaan ajankohtaan. Tavoitteena on, että vastaavanlainen seminaari kansainvälisellä vieraalla järjestetään myös seuraavan joulun välipäivien maajoukkueleirin yhteydessä Varalassa 28.-29.12.2019.  

Rok toi osaltaan taas muistutuksen niistä kahdesta asiasta mistä kansainvälisessä huippu-urheilussa ei voida tinkiä, ne ovat asenne ja kova työ, josta pitää nauttia. 

Kirjoittaja: Mika Mukkula 

Kuvat: Antti Renko ja Jaana Jokinen