Timo Metsola:
Tavoitteena harrastajien määrän kasvu ja arvokisamitali

Judoliiton hallituksessa viimeistä kauttaan mukana oleva Timo Metsola haluaisi kaksi isoa muutosta. Rahallisen tuen kohdentamisen selkeämmin jo urallaan menestyneille urheilijoille sekä harrastajamäärän kasvattamisen.

 
1.4.2019

Judolehden pyynnöstä kirjoitan ajatuksia, joita on herännyt kahden viime vuoden aikana Judoliiton hallituksessa istuessani. Suostuin ehdolle hallitukseen hetken mielijohteesta Annikka Mutasen ja Seppo Myllylän pyynnöstä syksyllä 2016. Pidin selvänä, etten tule valituksi, koska oma kilpaurani päättyi jo 1997, ja olin ollut lajista sivussa lähes 20 vuotta. Yllätys oli suuri, kun kuulin Juha Salosen käyttäneen puheenvuoron, joka toi minulle valinnan vaatimat äänet.

Ensimmäisiin hallituksen kokouksiin tunsin saapuneeni aikakoneella. Pöydän ääressä istui joukko aavistuksen ikääntyneitä, mutta kovin tuttuja ihmisiä. He olivat muuttuneet yllättävän vähän, ja senkin oikeastaan pelkästään parempaan suuntaan. Tunnelma oli hyvä, ja puheenjohtaja Tankki tehtävänsä tasalla.  

Judokenttä sen sijaan näytti muuttuneen paljon enemmän. Osin parempaan, osin valitettavasti huonompaan. Rahaa liikkui selvästi enemmän. Liiton resurssit olivat kasvaneet tuntuvasti. Palavasydämisesti elämänsä judolle omistautuneita tulenkantajia huomasin olevan selvästi 90-lukua harvemmassa. Ja nämä sankarit minäkin tunnen käytännössä kaikki jo ennestään. Harrastajamäärä oli myös pienempi kuin kuvittelin. Suurin järkytys oli kuitenkin sen tajuaminen, että oman aktiiviaikani arvokisamitalien ketju on yleisessä sarjassa katkennut täysin. Ainoatakaan yleisen sarjan arvokisamitalia ei ole tullut sen jälkeen.

Mietin, miten voisin osaltani olla sen luottamuksen arvoinen, jonka olin judoväeltä Mutasen, Myllylän ja Salosen tuella saanut. Haasteena oli, että minulla oli 20 vuoden aukko nykytilanteisiin johtaneissa tapahtumissa. Oli selvää, etten pystyisi sitä parhaimmillaankaan kuin auttavasti umpeen kuromaan. Päättelin, että oli koetettava kääntää asia toisin päin. Laji ja ihmiset olivat minulle tuttuja, mutta nykytilanteeseen tulin sivusta ja tuorein silmin. Tuoreesta näkökulmasta oli koetettava saada jotain hyödyllistä irti. Olin aivan ihmeissäni asioista, joihin muut olivat jo tottuneet.

Kaksi huomiota nousi yli muiden

Ensinnäkin hämmästyin siitä, kuinka moni seura ei ilmoita alkeiskurssilaisia judon harrastajaksi ja siten Judoliiton vakuutuksen piiriin. Tämä saa judon harrastajamäärän näyttämään merkittävästi todellista pienemmältä, mikä on tietysti vahingoksi lajin arvostukselle ja sen saamalle yhteiskunnan tuelle. Lisäksi kauhistuin sitä riskiä, että loukkaantumistilanteessa alkeiskurssilainen ei todellisuudessa olekaan judovakuutuksen piirissä, vaikka niin uskoo.

Vaikka keltainen vyö on tärkeä etappi, judon harrastaminen on alkanut jo kuukausia aiemmin. Koska jokainen judoka tämän tietää, ei pidä teeskennellä muuta. Vilunki ei kuulu judoon. Eikä myöskään peruskurssilaisten vaarantaminen tai vähättely. Eikä talousasioissa venkurointi oman seuran eduksi. Tässä on osalla toimijoista peiliin katsomisen paikka.

Kun kaikki judon harrastajat ilmoitetaan judon harrastajiksi, Judoliiton jäsenseurojen jäsenmäärä nousee selvästi lähemmäs 10 000 rajaa. Kaikkien harrastajien tekeminen näkyväksi auttaa harrastajamäärän kasvattamista myös jatkossa.

Toinen ihmetyksen aihe minulle oli se, että edustusvalmennettavien kesken rahat ja Judoliiton valmennusresurssit jaetaan leveällä rintamalla niin, että kaikki saavat vähemmän kuin mitä kansainvälisen huipun tavoittaminen vaatisi. Tämä sinänsä kaikille reilu ja tasapuolinen linja näyttää minusta keskeiseltä syyltä siihen, että edellisestä yleisen sarjan arvokisamitalista on jo yli neljännesvuosisata.

Teen vertauksen. Jos hedelmätarhassa vettä ei riitä kaikille puille, ei ole mitään järkeä kastella kaikkia liian vähän. Silloin kaikki puut kuolevat ja käytetty vesi menee hukkaan. On valittava osa puista ja annettava niille tarpeeksi.

Tuki pitää priorisoida

Kun kansainvälinen taso on kova ja omat resurssimme rajalliset, on mielestäni tärkeää priorisoida niitä, jotka ovat lähimpänä ikäluokkansa kansainvälistä kärkeä. Globaali statistiikka näyttää, että jos arvokisamitalia ei ole tullut jo nuorten sarjoissa, sitä ei kilpauran aikana tule myöskään yleisessä sarjassa. Vähät poikkeukset tähän sääntöön löytyvät ilmeisesti naisten raskaimmista painoluokista. Tämän havainnoin huomioimatta jättäminen rahaa jakaessa ei olisi viisasta.

Kokemuksesta tiedämme, että tulevaisuuden suurlupaukset erottuvat muista tyypillisesti 14-17 vuoden iässä. Tähän ikäryhmään olisi mielestäni satsattava leveällä rintamalla, jotta näitä lupauksia löytyisi ja sparraajia olisi riittävästi. Tässä iässä asutaan yleensä vanhempien luona ja syödään heidän jääkaapistaan, joten pienempikin rahallinen tuki per nuppi voi olla suureksi hyödyksi. Ja se menee suoraan judoon, ei elämiseen.

Täysi-ikäisyyden kynnyksellä liiton tuen pitäisi rajautua selvästi pienemmälle joukolle. Tukisin niitä, joilla siinä vaiheessa jo on merkittävää kansainvälistä menestystä nuorten sarjoissa. Yli 21-vuotiaista liiton tukea pitäisi saada nauttia vain niiden, joilla on jo arvokisamitali vähintään nuorista ja halu sitoutua kunnianhimoiseen urheilijasopimukseen Judoliiton kanssa.

Tehdään muutos vaiheittain

Uskon, että vaiheittainen siirtyminen tällaiseen rahanjakoon johtaisi muutamassa vuodessa neljännesvuosisadan jatkuneen yleisen sarjan arvokisamitalien kuivan kauden päättymiseen. EM-pronssi ei ole utopiaa. Vaiheittainen siirtymä olisi kertamuutosta parempi siksi, että se olisi reilumpi nykyisille aikuisurheilijoille.

Muutoksella ei ole niin kiire, etteikö sitä ehdittäisi hoitaa tyylikkäästi. Tärkeintä on, että muutos tehdään lähivuosina. Kun rahaa ei riitä tarpeeksi kaikille, on varmistettava, että sitä riittää tarpeeksi kuitenkin niille, jotka ovat kaikkein lähinnä ikäluokkansa kansainvälistä kärkeä.

Oma kolmivuotiskauteni Judoliiton hallituksessa päättyy tänä syksynä. En asetu enää ehdolle, mutta toivon, että näistä ajatuksista ja viimeisestä kolmesta vuodesta olisi jotain hyötyä Suomen judon tulevaisuudelle.

Itse olen saanut judosta koko elämäni perustan. Sen ymmärryksen, että elämä itsessään on kamppailulaji, jossa parhaat onnistumiset syntyvät kovan yrittämisen jälkeen lukuisten epäonnistumisten tuoman kokemuksen, näkemyksen, sitkeyden ja ystävyyden ansiosta.

Kirjoittaja

Timo Metsola