Yllätysvetäjä Robin Pacek piti tunnelman korkealla Yanagin kesäleirillä

Ruotsalainen EM-mitalisti tuli Heinävedelle päivän varoitusajalla. Hän veti hyväntuulisesti monipuolista tekniikkaa, otti randorit ja kertoi urastaan.

 
15.7.2018

Juhannuksen aatonaattona Heinäveden Yanagin puheenjohtaja Pekka Yrjänä sai whatsapp-viestin. Yanagi campin vetäjäksi lupautunut venäläisvalmentaja oli loukkaantunut ja peruutti tulonsa. Leirin alkuun oli aikaa viisi päivää.

Seurasi kymmeniä viestinvaihtoja ja yhteydenottoja leirin kummisedäksi muodostuneen Aleksei Budolinin ja hänen suomea taitavan vaimonsa Ilona Tootsin kanssa ja kautta. Lopulta sunnuntaina Yrjänä pääsi puhumaan Ruotsiin, 27-vuotiaalle EM-pronssimitalistille ja aktiivikisaajalle Robin Pacekille.

”Pacek kysyi, milloin pitäisi tulla. Sanoin että huomenna. Hän sanoi, että sitten pitää varmaan ruveta lentoja varaamaan. Ja pahoitteli, että hänellä on edellisen reissun jäljiltä vain yksi puhdas judogi mukaan otettavaksi.”

Tällä tavalla Heinäveden kesäleiri sai tänäkin vuonna jatkoa pitkään sarjaan, jossa leirin päävetäjänä on toiminut ulkomainen huippujudoka.

Pacek veti neljän päivän aikana hyväntuulisesti ja harjoittelijoita ahkerasti opastaen monipuolisen paketin omaa käyttötekniikkaansa. Harjoitukset olivat hyvin rytmitettyjä, opetus sopivasti paloiteltua ja aiempien osien päälle rakentavaa. Kaupan päälle vetäjä otti itsekin randorit.

Ruotsin laittoi panokset nuoriin

Ennen kotiin lähtöään Pacek kertoi Judovalmentajakerhon järjestämässä tilaisuudessa omasta urastaan, harjoittelustaan ja Ruotsin maajoukkuesysteemistä.

Kun Pacek pääsi alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen, hän osui saumaan, jossa Ruotsin judoliitto päätti keskittää voimavarat nuorten kasvattamiseksi kansainväliselle huipulle. Hankkeeseen otettiin neljä 1990-luvun alussa syntynyttä ikäluokkaa. Niihin panostettiin sekä taloudelliset että valmennukselliset voimavarat.

”Seniorit jäivät vähemmälle”, Pacek muistelee. Nuoria alettiin kilpailuttaa ja leirittää sekä kotimaassa että ulkomailla.

”Viisi kertaa vuodessa olimme Boråsissa maajoukkueleirillä kaikki nuoret ja aikuiset yhdessä. Se oli hyvä, sillä näimme, miten aikuiset harjoittelevat ja mihin meidän pitää tulevaisuudessa pystyä.”

”Ei kilpailtu seura toistaan vastaan vaan teimme kaikki yhdessä töitä, jotta kehittyisimme.”

Pacekin mukaan Ruotsissa on ollut perinnettä omiin seuroihin eristäytymisessä. Hän itse ei ole niin tehnyt.

”Kun olin nuori, ajoin vaikka kahden tunnin matkan parhaiden randoreiden perässä. Ei voi pysytellä vain omalla dojolla ja luulla, että sillä tavalla tulee mestariksi.”

Yhteishenki sai viihtymään

Askel kadeteista eli alle 18-vuotiaista seuraavaan ikäluokkaan oli suuri.

”Kadeteissa ottelevat lapset, joista osalla on jo voimaa. Niinä kolmena vuotena ruumis kuitenkin kehittyy enemmän kuin koskaan elämän aikana.”

Joukkuehenki oli Pacekin mielestä tärkeimpiä tekijöitä siinä, että hän viihtyi ja jatkoi urheilemista.

”Porukassa oli kaveri, joka piti jengin huumorilla koossa, vaikka oli itse ehkä huonoin judoka. Se oli yksi syy mennä treeneihin.”

”Jos dojo on vain raatamista varten, se on synkkä paikka.”

Vieläkin vaativampi oli lopulta siirtymä aikuisten sarjaan. Ensimmäisessa aikuisten Eurooppa cupissa Pacek voitti yhden ottelun ja hävisi seuraavan.

”Olin aina sanonut, että haluan olympialaisiin, mutta vasta parikymppisenä tajusin itse, mitä se vaatii. Muut olivat jo töissä tai opiskelemassa. Jostain syystä kuitenkin jatkoin.”

Asiaa auttoi, että Ruotsin olympiakomitean antoi hyvään alkuun päässeelle joukkueelle hyvät stipendit. Se kattoi kaikki kisat ja leirit. Lisäksi elämiseen sai 600 euroa kuussa.

Pacekin mukaan tuen piiriin pääsemiseen riitti tässä vaiheessa kaksi Euroopan Open -tason mitalia. Myöhemmin joukkueen tason noustua myös rima tuen saamiseen on noussut korkeammalle.

”Kun olin ollut loukkaantuneena enkä kovin motivoitunut, minulle sanottiin, että minun täytyy mennä kisoihin omalla kustannuksella ja ottaa mitali, jos haluan saada tuet ja jatkaa uraa.”

Nyman näytti mallin

Ruotsin judoliiton ja olympiakomitean panostus on tuottanut hedelmää. Tänä ja viime vuonna Tommy Macias otti EM-pronssia. Joakim Dvärby, Anna Bernholm ja Mia Hermansson ovat vuoden aikana keränneet mitaleita GP-tasolla.

Vuonna 2016 EM-pronssia otti Robin Pacek. Hänen isoveljensä Martin Pacek on loistanut tällä vuosikymmenellä keräämällä pertäti 17 GP- ja GS-tason mitalia.

Varsinainen päänavaaja voittokululle oli Marcus Nyman, joka otti miesten Euroopan mestaruuden vuonna 2010 vasta 19-vuotiaana. Myöhemin hän voitti myös kaksi pronssia.

”Marcus näytti meille kaikille, että se on mahdollista. Kun 15-vuotiaana vastaan tuli partasuu azeri, niin meitä muita saattoi hirvittää, mutta Marcuksen asenne oli, että tulepa tänne vaan ja katsotaan kuka on kuka.”

Kaksi viikkoa reissussa, yksi kotona

Kaiken satsaamisella kapeaan joukkoon on myös kääntöpuoli.

”Nyt meillä on hyvä kärkiryhmä, mutta ei jälkikasvua”, Pacek sanoo.

Maajoukkue elää rytmissä, jossa ollaan kaksi viikkoa ulkomailla leireillä ja kisoissa, yksi viikko kotona. Matkapäiviä tulee vuodessa 200. Päävalmentaja Robert Eriksson on myös joukkueen kaikkien urheilijoiden henkilökohtainen valmentaja.

Kotona ollessa judoharjoituksia on viikossa viisi judoharjoitusta ja lisäksi fysiikkatreeniä. Tiistaina ja torstaina kokoonnutaan ottamaan randoria. Muina päivinä harjoitellaan omissa seuroissa. Pacek sanoo, että näissä harjoituksissa hän ”pelailee” Christoffer Maciaksen kanssa.

”Hän on Tommyn pikkuveli mutta isompi. Näytämme toisillemme, millaista tekniikkaa ollaan nähty, kokeillaan sitä ja leikitellään, opetetaan toisiamme. Christoffer osaa heittää ihan mistä paikasta tahansa.”

”Reissuun lähdetään hakemaan kovaa randoria. Kotona harjoitellaan rennommin.”

Judoikää on jo paljon

Leirielämä on rankkaa. Pacekilla on kovia harjoitteluvuosia takana niin paljon, että 27-vuotiaana hän kokee olevansa jo judollisesti iäkäs. Oman tason merkittävä nostaminen alkaa olla vaikeaa.
 
”Tunnen itseni vanhaksi kropassani. Mutta minulla ei ole kova kiire lopettaa ja mennä töihin. Tiedän että ehdin tehdä töitä koko loppuelämäni.”

Tämän kesän tutustumisen jälkeen Pekka Yrjänä tarjosi viikon leiripestiä myös ensi vuodeksi sekä Robinille että hänen veljelleen Martinille. Myöhemmin selviää, pystyvätkö veljekset tarttumaan tarjoukseen.

Kuvat: Annikka Mutanen ja Mika Kauhanen / Yanagin arkisto