EM-kisojen saldo: Isot jyräsivät, Kosovo nousi, Georgia kompuroi

Vuoden 2018 EM-kilpailut käytiin 26-28.4. Israelin Tel Avivissa. Tässä kuuma kisaraportti.

 
25.4.2018

EM-kilpailut keräsivät tällä kertaa 368 ottelijaa ja 44 osallistuvaa maata. Euroopan suuret judomaat, Venäjä ja Ranska valtasivat ylivoimaisesti mitalitilaston kärkisijat voittamalla puolet tarjolla olleista sarjoista. Yhteensä 9 maata ylsi sarjavoittoon ja kaikkiaan 24 maata nappasi mitalin. Mitaliin kykeni siis yli puolet osallistujamaista.

 Perinteisesti vahva judomaa Georgia jäi kokonaan ilman mitalia, kuten myös Puola, joka on totutusti napannut vähintäänkin muutaman mitalin EM-tasolla. Mutta mitä muuta kilpailuista jäi tilastojen lisäksi käteen?

Kokonaisuutena kilpailut olivat hyvin yllätykselliset. Todellisia yllätysmestareita saatiin vain yksi, jonka yllätyspotentiaali oli myös hyvin tiedossa, mutta kilpailuissa nähtiin myös monen potentiaalisen mestarin kompurointia heti alkukierroksilla. Osasyynä tähän voi olla pian alkava olympiakarsinta. Jo hyvässä asemassa olevat urheilijat saattoivat olla keskellä valmistautumiskautta, eivätkä aivan parhaassa mahdollisessa kunnossa. Toisaalta alemmilla rankingsijoilla olevat tarvitsivat kipeästi EM-kisojen pistesaldoa ollakseen mahdollisimman hyvällä sijalla maailmanlistalla kun karsinta alkaa.

Kilpailuissa nähtiin myös Kosovon todellinen murtautuminen vähintäänkin Euroopan judokentälle. Ennen lähes pelkästään Majlinda Kelmendin varassa ollut Kosovo saalisti kilpailuista mestaruuden, hopean, kaksi seitsemättä sijaa ja mitalitilaston viidennen sijan.

Kaiken kaikkiaan EM-kilpailut sujuivat hyvin. Suuremmilta kohuilta ja sekoiluilta vältyttiin ammattimaisessa ympäristössä järjestetyssä tapahtumassa. Loppuun vielä muutama puheenaihe kilpailuista ilman enempää spekulaatiota.

-Mihail Igolnikovin naurettava ylivoima alle 90 kilon sarjassa

-Armenian Ferdinand Karapetianin yllätysmestaruus alle 73 kilon sarjassa

-Ranskan ylivoima naisten raskaissa sarjoissa

-Georgian totaalinen kompurointi

-Kosovon nousu Euroopan judokartalle

Tässä sarjakohtaiset yhteenvedot kaikilta kolmelta kilpailupäivältä:

Lauantai 28.4

-90kg

Alle 90 kilon sarjan todellinen superyllättäjä oli Kreikan Theodoros Tselidis. Ennen EM-kilpailuita 21-vuotiaan kreikkalaisen ainoat kansainväliset ottelut olivat tiettävästi Tblisin GP-kilpailuista, joissa mies sijoittui viidenneksi. Nuorukainen ei kuitenkaan antanut tänään sen häiritä itseään vaan rymisteli aina semifinaaliin asti, jossa hallitseva maailmanmestari Nemanja Majdov osoittautui kuitenkin paremmaksi.

Ysikympissä ei vältytty yllätyksiltä muutenkaan. Hallitseva euroopanmestari Alexandr Kukolj lähti laulukuoroon heti ensimmäisessä ottelussa Valko-Venäjän Varapeauya vastaan.

Myös Georgian väkivahvan Beka Gviniashvilin heikko sijoitus yllätti monet. Häviö Venäjän suvereenia Mihail Igolnikovia vastaan ei ollut yllätys, mutta keräilytappio Hollannin Noel Van t Endille oli shokki, sillä moni piti georgialaista vahvana voittajasuosikkina. Van t Endin sankariteko jäi kuitenkin laihaksi lohduksi, sillä hollantilainen joutui pronssiottelussa taipumaan jo edellä mainitulle Tselidikselle. Toinen pronssi matkasi Espanjan Sherazadishvilille.

Finaalissa kohtasivat siis Majdov ja koko päivän aivan ylivoimaisesti otellut Igolnikov. Venäläinen ei lopettanut dominointia finaalissakaan, vaan eteni vaivatta euroopanmestariksi.

-78kg

Alle 78 kilon sarjassa ennakkosuosikit pitivät hyvin pintansa, ja neljästä parhaiten sijoitetusta kolme löysikin tiensä semifinaaliin. Semifinaalit olivat Ranskan juhlaa, kun Madeleine Malonga ja Audrey Tcheumeo raivasivat tiensä finaaliin.

Finaali itsessään oli vähintäänkin erikoinen show. Tcheumeo aloitti ottelun todella vauhdikkaasti ja heittikin Malongaa wazarin arvoisesti jo puolen minuutin kohdalla. Tämän jälkeen hän kuitenkin keräsi itselleen kaksi varoitusta alle kahteen minuuttiin. Tästä tilanne olisi kuitenkin voinut vielä kuitenkin päättyä Tcheumeon kannalta hyvin, johtihan hän edelleen ottelua. Ranskattarella pimeni kuitenkin totaallisesti päässä. Lähellä rajaa käydyssä tilanteessa Tcheumeo toteutti ehkä koko lajin historian räikeimmän ulostyöntämisen töniessään Malongan kaksin käsin, lähes puolijuoksua ulos ottelualueelta. Tuloksena kolmas varoitus Tchmeuolle ja kultaa Malongalle. Pronssit matkasivat Iso-Britannian Powelille ja Saksan Wagnerille.

-100kg

Alle 100 kilon sarja oli lähtökohtaisesti hyvin avoin. Joidenkin arvioiden mukaan mahdollisia voittajasuosikkeja oli jopa 10-12.

Kotiyleisön riemuksi yksi näistä mestaruuden tavoittelijoista, Israelin Peter Paltchik, otteli väkevästi läpi koko päivän. Paltchikin päivän ainoa heikko hetki tuli semifinaalissa, jossa huono polviseoinage yritys johti siihen, että Ranskan Cyrille Maret sai ilmaisen kuristuspaikan ja Paltchikia kutsuikin nukkumatti. Unilta heräiltyään Paltchik kuitenkin kokosi itsensä hienosti ja taisteli Israelille kisojen neljännen mitalin ottamalla pronssia. Toinen pronssi matkasi Azerbaijanin Zelym Kotsoieville.  

Finaali, jossa kohtasivat Ranskan Cyrille Maret ja Belgian Toma Nikiforov, oli yhtä tasokas ja tiukka kuin koko 100 kilon sarja. Tasan minuutin ottelun jälkeen Maret hyökkäsi lähes oppikirjamaiselle haraigoshilla wazarin arvoisesti. Todellisena taistelijana tunnettu Nikiforov ei kuitenkaan luovuttanut. Tässä tilanteessa Nikiforov oli ollut ennenkin, ja juuri Maretia vastaan. Noin kahden minuutin kohdalla Maret sai todeta että miekka on ikävä ase silloin kun ei itse pitele tylpästä päästä. Tällä kertaa miekka oli kuristus. Samantapainen tekniikka jota Maret itse käytti semifinaalissa. Vaikka Maret ei mennytkään nukkumaan, joutui ranskalainen antautumaan. Näin ollen kulta matkasi Nikiforovin mukana Belgiaan.

+78kg

Naisten raskaat sarjat olivat tänään Ranskan juhlaa, sillä Malongan ja Tchmeuon menestystä täydensi  Romane Dicko yli 78 kilon sarjassa. Koko päivän varmasti otellut Dicko ei jättänyt vastustajilleen juurikaan mahdollisuuksia. Ainoa tilastomerkintä koko kilpailuissa vain noin kymmenen minuuttia matolla viihtynyttä ranskalaista vastaan oli yksi varoitus.

Finaalissa Bosnian Larisa Ceric joutui taipumaan sidonnalla, ja Dicko pääsi kipuamaan korkeimmalle korokkeelle pokkaamaan ansaitun kultamitalin. Pronssit matkasivat Ukrainan Kalaninalle ja Hollannin Savelkoulsille.

+100kg

Yli 100 kilon sarjan selkeä ennakkosuosikki oli Georgian hallitseva euroopanmestari, Guram Tushishvili. Nuoresta Tushishvilistä on povattu miestä joka kukistaisi legendaarisen Teddy Rinerin. Tänään se mies ei kuitenkaan ilmestynyt matolle. Jo ensimmäisessä ottelussa Islannin Jonssonia vastaan Tushishvili oli wazarin tappiolla. Tuskien taival johti kuitenkin aina semifinaaliin asti, jossa vastaan asettui Venäjän Bashaev.

Semifinaalista Tushishvilillä ei kuitenkaan ollut enää asiaa eteenpäin. Sekunti ennen loppua georgialainen hairahtui vilkaisemaan kelloa ja Bashaev iski polvisodella wazarin arvoisesti. Georgialainen protestoi, mutta tuomio oli hidastuksen perusteella selkeästi oikea. Tushishvilin vaikeudet jatkuivat pronssiottelussa, jossa vastaan asettui Hollannin Henk Grol. Väkivahva Grol pakotti Tushishvilin virheisiin, jotka johtivat lopulta georgialaisen tappioon 3-2 varoituksilla. Suolaa haavoihin lisäsi varmasti se, että tämä tarkoitti Georgian aina väkivahvan joukkueen jäämistä kokonaan ilman mitaleita! Toisen pronssin pokkasi Itävallan Hegyi.

Jos Tushishvilin kaataminen oli uroteko, oli finaalivastus lähes yhtä suuri vuori kiivettäväksi. Tsekin Lukas Krpalek siirtyi yli 100 kilon sarjaan voitettuaan kaiken mahdollisen alle 100 kilon sarjassa. Tämä mies oli Bashaeville liikaa. Noin kolmen minuutin ottelun jälkeen Krpalek kuittasi Bashaevin huonon yrityksen ensin vastaheitolla wazarin arvoisesti ja jatkoin sitten lempipaikkaansa mattoon, jossa pitävä sidonta varmisti tsekille ensimmäisen tittelin raskaassa sarjassa.

Perjantai 27.4

-63kg

Alle 63 kilon sarjassa polttava kysymys on aina kumpi voittaa, Ranskan Clarisse Agbegnenou vai Slovenian Tina Trstenjak? Finaali Tel Avivissa käytiin jälleen näiden kahden naisen välillä, mutta matka sinne ei sujunut kummaltakaan helposti.

Hallitseva olympiavoittaja Trstenjak kohtasi semifinaalissa Iso-Britannian Alice Schlesingerin, joka aikaisemmin on edustanut myös Israelia. Yleisön tuki oli edelleen vahvaa Schlesingerille ja tämä pistikin Trstenjakin hurjaan myllyyn. Ottelu oli jo tilanteessa jossa molemmilla oli wazari taulussa, ja Trstenjakilla oli kaksi varoitusta. Tässä kohtaa Schlesinger teki kuitenkin jotain todella ajattelematonta. Schlesinger yritti todella vaarallista haraigoshia, jossa Trstenjakin käteen tuli samalla tehtyä käsilukko pystystä. Tämä meni tuomareille läpi jopa kaksi kertaa, mutta kolmannella kerralla tuloksena oli ehdottomasti oikeasta syystä tullut hansokumake. Näin ollen Trstenjak finaaliin.

Agbegnenou oli matkallaan finaaliin huomattavasti Trstenjakia vakuuttavampi. Tästä huolimatta myös ranskattarelle oli käydä lipsahdus, kun Iso-Britannian Lucy Renshall antoi painetta poolifinaalissa. Huolimattoman yrityksen jälkitilanne johti siihen, että Renshall piti Agbegnenouta hetken aikaa sidonnassa. Vahva ranskalainen onnistui kuitenkin pakenemaan ja eteni lopulta aina finaaliin asti.

Finaali ehti vanheta vain 8 sekuntia, kun Trstenjak iski polviseoinagella – wazari. Minuutin jälkeen oli Agbegnenoun vuoro  – osotogari wazari, peli tasan. Täyttä hyökkäystä ollut finaali jatkui aina jatkoajan kolmannelle minuutille asti, jossa Agbegnenoun kaunis okuriashibarai puri wazarin arvoisesti. Näin ollen kulta Ranskaan. Pronssit menivät Iso-Britannian Renshalille ja Saksan Trajdosille.

-73kg

Alle 73 kilon sarjassa toiveet olivat korkealla naapurimaassamme Ruotsissa. Tommy Macias voitti viime vuoden EM-kilpailuissa pronssia. Tänä vuona toiveet olivat siis korkealla, varsinkin äskettäisen Tblisin GP voiton jälkeen.

Macias aloittikin hyvin ja raivasi tiensä semifinaaliin tyypillisillä Maciasmaisilla heitoilla, matalilla sumigaesheilla ja pyöräytyksillä. Semifinaalikin alkoi hyvin. Matala sumigaeshi puri jälleen, ja Macias oli wazarin johdossa. Tämän jälkeen alkoi kuitenkin päivän todellisen villikortin Ferdinand Karapetianin mylly. Kaksi mahtavaa lonkkaheittoa, ja Maciaksen oli tyytyminen pronssiotteluun, kun armenialainen matkasi finaaliin.

Pronssiottelussa Macias kohtasi toisen armenialaisen, Ghazaryanin. Tällä kertaa Sumigaeshi olikin Ghazaryanin ase ja armenialainen siirtyi wazarin johtoon. Hetkeä myöhemmin Macias iski kuitenkin ehkä kilpailuiden erikoisimmalla tekniikalla. Ruotsalaisen heittäytyi sumigaeshiin, jonka jälkeen nousi ylös armenialainen sylissään. Tämän jälkeen ruotsalaisen olikin helppo iskeä armenialainen selälleen maahan. Tuloksena ippon ja Maciakselle uran toinen EM-pronssi. Toinen pronssi matkasi Turkin Cilologlulle, joka heitti kaikki vastustajansa samalla tekniikalla, ristikahvasta tehdyllä kouchigakella.

Finaalissa Armenian superyllättäjä Karapetian sai vastaansa hallitsevan euroopanmestarin, Azerbaijanin Hidayat Heydarovin. Heydarov oli päivän aikana raivannut kaikki vastustajansa komeilla ipponeilla, ja paperilla oli todennäköistä, että sama tapahtuisi myös Karapetianille. Judo-otteluita ei kuitenkaan ratkaista paperilla, vaan tatamilla. Erittäin viihdyttävä ottelu ei vanhennut kuin reilun kaksi minuuttia, kun armenialaisen taulussa oli jo kaksi wazaria. Näin ollen todellinen yllätysmestaruus matkasi Kaukasukselle.

-70kg

Alle 70 kilon sarjassa Iso-Britannialla oli mahdollisuus tehdä aikamoinen temppu, sillä molemmat Gemma Howell ja Sally Conway ottelivat itsensä semifinaaliin asti. Molemmat britit onnistuivat vielä ottamaan otteluissaan wazarin, mutta sitten hollannin Kim Polling tuhosi brittien unelman tiputtamalla Howellin pronssiotteluun. Conway sen sijaan eteni vakuuttavasti finaaliin käsilukolla.

Howellinkaan ei lopulta tarvinnut jäädä mitalitta, vaan tehokas kuristus toi Iso-Britanniaan toisen mitalin sarjasta. Toinen pronssi matkasi Itävallan Michaela Polleresille, joka kohautti aamupäivällä tiputtamalla sarjan ykkössijoitetun, ranskan Gahien.

Finaalissa Conwaylla oli mahdollisuus kostaa maannaisensa tappio. Alku ei kuitenkaan ollut lupaava, vaan Polling iski vaivaisen puolen minuutin ottelun jälkeen wazarilla. Mattospesialistina tunnettu Conway tasoitti kuitenkin hetkeä myöhemmin, ja vielä Pollingin vahvimmalla aseella, uchimatalla. Hetkeä myöhemmin Conwayn deashibarai vei Pollinging lähes kyljelleen, mutta ei aivan riittävästi. Ottelu eteni lopulta aina jatkoajalle asti, jossa Polling onnistui lopulta ottamaan toisen wazarin.

-81kg

Israelin Sagi Muki on kotimaassaan todella suosittu judoka. Aina kun Muki asteli tatamille yleisö hullaantui ja ”Saagi Muki, Saagi Muki” huudot täyttävit areenan. Muki otti yleisön haltuun heti ensimmäisessä ottelussaan, heittämällä Ranskan Allardonin kahdesti tunnusmerkillään sode-osoto yhdistelmällä. Toisessa ottelussa Belgian Casse kaatui wazarilla, ja kolmannessa Unkarin Csocknyai kaatui kahdella. Semifinaalissa Mukia vastaan asettui Venäjän Lappinagov. Ottelu oli erittäin tasainen, ja ratkesi lopulta hyvin kyseenalaisesti 3-2 varoituksin. Venäläisen protestointi ei kuitenkaan auttanut, vaan Muki matkasi finaaliin lähes ekstaasissa olevan kotiyleisönsä edessä.

Toisessa semifinaalissa kohtasivat kaksi yllättäjää, Belgian Sami Chouchi ja Italian Antonio Esposito. Chouchi kohautti yleisöä heti aamusta viemällä maailmanlistan ykköstä Frank De Wittiä uchimatalla. Esposito ei päivän aikana ollut yhtä näyttävä. Italialaisella on kuitenkin erittäin vaikea ja rikkova ottelutyyli, joka oli turhauttanut jo kolme vastustajaa. Itse semifinaali oli tiukka taktinen kamppailu, joka ratkesi lopulta Chouchin hyväksi kolmella varoituksella.

Mukin astellessa finaaliin oli huutomyrskyn käsittämätön. Täysi halli sai kuitenkin odottaa ratkaisua aina jatkoajan toiselle minuutille kun Mukin uranage purin vastaheittona Chouchin osotogariin. Kotiyleisö sai vihdoin mitä se halusi, israelilaisen euroopanmestarin, ja käyttäytyy sen mukaisesti.

 

Torstai 26.4

-48kg

Alle 48 kilon sarjassa ennakkosuosikit eivät antaneet yllättää itseään, vaan neljä korkeimmalle sijoitettua ottelijaa raivasivat kaikki tiensä semifinaaliin.

Ensimmäisessä semifinaalissa Venäjän Irina Dolgova eteni varmoin ottein finaaliin. Toinen semifinaali oli huomattavasti tiukempi, kun Serbian Milica Nikolic ja Unkarin Eva Csernoviczki iskivät yhteen. Ottelu eteni aina loppusekunneille asti, kunnes unkarilainen iski sodetsurikomigoshilla wazarin arvoisesti.

Finaalissa Dolgova oli suvereeni. Kaunis kouchigari wazari ja varma pelaaminen otteilla takasivat sen, että mestaruus matkasi Venäjälle. Pronssit menivät Nikolicille sekä Ukrainan Maryna Cherniakille.

-60kg

Alle 60 kilon sarjan polttava kysymys oli hallitsevan olympiavoittaja Beslan Mudranovin kunto. Kyseessä oli vasta venäläisen toinen kilpailu Rion olympialaisten jälkeen.

Vaikka Mudranov ei selvästikään ollut Rion kunnossa, taisteli venäläinen tiensä poolifinaaliin tiukoilla jatkoaikavoitoilla Azerbaijanin Shirinliä sekä Georgian Chikvimiania vastaan. Poolifinaalissa Mudranovin tie katkesi kuitenkin Ukrainan nuoren yllättäjän Artem Lesyukin käsissä. Ottelussa molemmat heittivät wazarin mieheen, ennen kuin Lesyukin kosotogari päätti ottelun. Hurjassa vireessä aamupäivän otellut Lesyuk ei kuitenkaan onnistunut raivaamaan tietään finaaliin, vaan joutui taipumaan Bulgarian Yanislav Gerchevin edessä.

Finaalissa World Tourilla yleisesti herrasmiehenä tunnettua Gercheviä vastaan asteli Venäjän Islam Yashuev. Tasainen ottelu eteni aina jatkoajalle asti, kunnes koko päivän varmasti otelleen venäläisen kaunis uchimata lennätti bulgarialaisen selälleen.

Pronssit matkasivat olympiavoittaja Mudranovin matkassa Venäjälle sekä Britanniaan, kun Big Brotheristakin tuttu Ashley Mckenzie lopetti Ukrainan yllätyspoika Lesyukin haaveet mitalista kahdella wazarilla.

-52kg

Alle 52 kilon sarja kärsi legendaarisen Majlinda Kelmendin poissaolosta. Kosovolla oli kuitenkin Kelmendille oiva korvaaja, Distria Krasniqi.

Krasniqin judoa ei ehkä voi kutsua tekniseksi, mutta se on tehokasta ja vahvaa. Matkalla finaaliin kosovolainen kukisti kaikki kolme vastustajaansa kolmella varoituksella. Näytti siltä, ettei kenelläkään yksinkertaisesti ollut voimia torjua Krasniqin vahvaa migikahvaa. Semifinaalissa Turkin Korkmaz kesti kosovottaren kyydissä vain vaivaisen minuutin.

Toisella puolella kaaviota Venäjän Natalia Kuziutina tarjoili käsivarsiheittoja ja tehokasta mattotyöskentelyä vähintään yhtä vakuuttavasti kuin Krasniqi. Finaalissa Kuziutinalla oli mahdollisuus ottaa Venäjän kolmas kulta kolmesta sarjasta. Hänen olisi vain raivattava tieltään Krasniqi.

Alkuun näytti kuitenkin siltä, että kulta matkaa Kosovoon. Kuziutina joutui pakoilemaan Krasniqin vahvaa kahvaa ja näytti passiiviselta. Ottelun edetessä venäläinen pääsi yhä paremmin ja paremmin otteluun mukaan.  Lopulta reilun minuutin jatkoajan jälkeen Kuziutina hautasi Krasniqin massiivisella uranagella.

Myös Israelilla oli sarjassa syytä juhlaan, kun Primo Gefen nousi pronssiottelussa voittoon wazarin tappioasemasta. Toisen pronssin nappasi Sveitsin Evelyn Tschopp, joka kukisti Unkarin Reka Puppin kauniilla ashigurumalla vain kahdessakymmenessä sekunnissa.

-66kg

Alle 66 kilon sarjassa nähtiin yllätys jo heti ensimmäisessä ottelussa, kun Saksan nuori Adam Michel kukisti vuoden 2016 euroopanmestarin, Georgian Vazha Margvelashvilin. Yllätykset eivät loppuneet, vaan hetkeä myöhemmin Unkarin Zolt Gorjanacz tipautti näppärän kataotoshin, ja Venäjän Yakub Shamilov, yksi sarjan suurimmista voittajasuosikeista, katseli kattolamppuja.

Tämä avasi tien mestaruutta kohti hallitsevalle euroopanmestarille Georgii Zantaraialle. Ukrainalainen aloittikin vahvasti tuhoten Slovenian Jerebin valtavalla tsurigoshilla – kiistatta päivän komeimmalla heitolla. Tämän jälkeen tie nousi pystyyn kuitenkin myös ”Zantalla”, kun Azerbaijanin Nijat Shikalizada lähetti ukrainalaisen katsomoon vaivaisen minuutin jälkeen.

Tämä näytti avaavan azerille selvän tien finaaliin. Italian Matteo Medves oli kuitenkin toista mieltä. Poolifinaalissa Medves oli jo wazarin tappiolla Shikalizadalle, kunnes iItalialaisen luonnottoman pitkät jalat lukitsivat kiinni niskalenkkimäisen osoto-harai väännön. Ippon, ja myös azeri oli keräilyssä.

Finaalissa päivän suuryllättäjän Medvesin jalat eivät kuitenkaan riittäneet, vaan koko päivän erittäin varmasti raastaneen Adrian Gombocin sotomakikomi teki italialaisesta selvää jälkeä. Tal Flicker nostatti hallin tunnelmaa ottamalla toisen pronssin Israeliin. Toinen pronssi matkasi pitkään varjojen mailla olleen Dmitry Shershanin mukana Valko-Venäjälle.

-57kg

Päivän dominoivimmasta suorituksesta vastasi alle 57 kilon sarjassa Nora Gjakova. Kosovolainen voitti kaikki viisi otteluaan ipponilla, eikä sarjan suvereenista valtiattaresta jäänyt mitään epäselvyyksiä. Ainoastaan Portugalin erittäin kokenut Telma Monteiro kykeni haastamaan Gjakovaa. Monteiron ja Gjakovan välienselvittely poolifinaalissa ratkesi vasta kahdeksan minuutin ottelemisen jälkeen.

Finaalissa Gjakova paketoi Saksan vahvan Theresa Stollin ilman suurempia vaikeuksia heitettyään tämän ensin wazarilla. Todella vaikuttava suoritus. Tuomarina finaalissa toimi Suomen oma Veli-Matti Karinkanta.

Pronssit matkasivat Anastasia Konkinan mukana Venäjälle sekä Portugaliin, kun Telma Monteiro otti uransa kahdeksannentoista (18!) arvokisamitalin kahdella todella kauniilla deashibarai-heitolla.

Kirjoittaja

Tommi Valtonen