Emilia Kanervan pronssi huipensi alle 21-vuotiaiden EM-kilpailut

Nuorten EM-kilpailut oteltiin tänä vuonna Slovenian Mariborgissa syyskuun puolessa välissä. Suomalaiset esittivät hyviä otteita, kohokohtana Emilia Kanervan pronssi.

 
27.9.2017

Suomesta kilpailuihin osallistui yhteensä kuusi urheilijaa sekä joukkue miesten joukkue-kilpailuun.

Ensimmäisenä päivänä otteluvuorossa oli Valtteri Olin alle 66-kiloisissa sekä Aku Laakkonen alle 73-kiloisissa. Valtteri kohtasi ensimmäisellä kierroksella Albanian Indrit Cullhaj:n. Ottelu eteni jatko-ajalle, jossa Valtterin vauhti oli albanialaiselle liikaa. Toisella kierroksella Valtteri kohtasi Ukrainan Karo Marandianin. Tässä ottelussa Valtteri jäi sidontaan oman sumi-gaeshi yrityksen jälkeen.

Akun ensimmäinen ottelu toisella kierroksella oli Romanian Razvan Bodea vastaan. Kahden vahvan ottelijan ottelun Aku käänsi voitoksi wasa-arin tuoneella seoi-nagella. Kolmannella kierroksella vastaan asettui Brittien Daniel Powell, joka oli juuri voittanut sarjan ykkössijoitetun Venäjän Koleshnikin. Akun heittoyrityksen päätteeksi Britti onnistui kuristamaan ja eteni näin lopulta viidenneksi sarjassa.

Toinen kisapäivä toi mitalin

Toisena ottelupäivänä otteli neljä suomalaista. Emilia Kanerva saavutti upeasti pronssia sarjassa alle 63-kiloa! Ensimmäisellä kierroksella Emilia paketoi Belgian Delenin suvereenisti. Toisella kierroksella oli Serbian Obradovic vastustajana. Etukäteen vastustaja tiedettiin vaikeaksi, mutta Emilian wasa-arin arvoinen hidari-seoi-nage vei hänet neljännesfinaaliin. Siellä vastustajaksi tuli Tanskan Olsen. Ottelun kestettyä liki kolme minuuttia onnistui tanskalainen hidari-käsivarsiheitossaan. Emilia jatkoi keräilyotteluissa tavoitteena pronssimitali.

Keräilyottelun vastustajaksi selvinnyt Italian Simeoli oli loukannut kyynärpäänsä, joten Emilia pääsi pronssiotteluun luovutuksella. Vastustajaksi tuli sarjan ennakkosuosikkeihin laskettu Brittien Lubjana Piovesana, jolla on mitalisijoituksia mm. aikuisten Grand Prix-turnauksista. Emilia oli voittanut Piovesanan Berliinissä elokuussa, mutta ottelusta tiedettiin silti tulevan tiukka ja tasaväkinen. Pronssiottelussa Emilian kunto sekä taktiikka toimivat hyvin. Jatkoajalle edennyt ottelu päättyi Emilian voittoon vastustajan saatua varoitustilinsä täyteen!

Henri Hannula taisteli

Miesten alle 81-kiloisissa Oskari Mäkinen otteli Latvian Nikita Duinovs:a vastaan toisella kierroksella. Latvialainen oli vahvempi wasa-arin sekä sidonnasta tulleen ipponin turvin. Alle 90-kiloisissa Henri Hannula oli vahvassa aloituskunnossa voittaen Montenegron Ostojic:n parilla wasa-arilla sekä ipponilla alle minuutin kamppailun jälkeen. Toisella kierroksella vastaan tuli sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluva Aurelien Diesse. Tasainen ottelu päätyi jatko-ajalle, jossa Henri sai varoituksen valehyökkäyksestä. Ranskalainen eteni jatkoon ja teki lopuista vastustajistaan selvää jälkeä voittaen koko sarjan. Kovaan neljännesryhmään arvottu Henri ei päässyt iltapäiväotteluihin arvokisojen tiukan keräilysysteemin vuoksi.

Alle satakiloisissa Martti Puumalaisen ensimmäiseksi vastustajaksi tuli Sveitsin Otto Imala. Vaikeaksi heitettäväksi tiedetty vastustaja oli Martille tuttu, ja taktiikkana olikin ottaa voitto taktiikan ja varoitusten turvin. Ottelu eteni jatko-ajalle, jossa kilpailuihin hyvin valmistautunut Imala pääsi yllättämään Martin sidonnalla. Martin taival katkesi näin ennen aikojaan ja Imalan päätyessä tuloksissa viidenneksi.

Viimeisenä kisapäivänä oteltiin vielä joukkuekilpailu. Suomesta oli mukana täysi viiden miehen joukkue. Menestystä haluttiin ja mitali oli tavoitteena. Joukkuekilpailun 17 joukkueesta ensimmäiseksi vastustajaksi arvottiin lajin suurmaa Ranska.

Joukkuekisasta jatkopaikka

Ottelusta tiedettiin tulevan tiukka, mutta kolmella voitolla pääsisi jatkoon. Aku Laakkonen voitti alle 73-kiloisissa Ranskan Metifiotin wasa-arilla. Tilanteessa 1-1 Oskari Mäkinen otteli äärimmäisen tasaväkisen ja yleisöön menevän ottelun Ranskan Livolsia vastaan. Oskarin nostot olivat lähellä onnistumista varsinaisella ottelu-ajalla ja näitä luonnollisesti myös jatkoajalla kannatti yrittää. Yhden noston päätteeksi ranskalainen sai jalan noston väliin ja tiukka ottelu meni ranskalaiselle. Tilanne 2-1.

Henri Hannula ei päässyt ottelemaan uudestaan sarjan voittajaa vastaan, joka ei otellut ilmeisesti kipeytyneen jalan vuoksi. Näin tilanne ennen viimeisiä ottelijoita oli 2-2. Martti Puumalainen kesti hyvin äärimmäisen kovat paineet ja voitti Ranskan Homon kolmella varoituksella. Suomi siis jatkoon joukkue-kilpailussa, jossa neljännesfinaaliin vastustajaksi tuli Azerbaizan.

Azerien kova joukkue ei antanut Suomelle mahdollisuuksia, vaan vei voiton 4-1. Päivän päätteeksi he voittivat mestaruuden. Suomalaisten otteluissa valopilkkuja olivat Aku Laakkosen tasainen, varoituksilla ratkennut ottelu miesten hallitsevaa Euroopan mestaria Heydarovia vastaan, sekä Henri Hannulan kilpailun hienoimpiin lukeutuva ura-nage.

Keräilyotteluissa Suomi pääsi vielä tuntemaan iltapäiväotteluiden intensiteettiä Saksaa vastaan kamppailussa pronssimatsipaikasta. Saksa vei sarjan voitoin 4-1, joten Suomelle jäi seitsemäs sija. Joukkuekisasta jäivät mieleen rohkeat otteet, taisteluhenki ja pyrkimys voittaa omilla liikkeillä! Emilian pronssimitali, sekä miesten joukkuekilpailun taisteluhenki olivat varmasti vuoden huippuhetkiä.

Kari Neuvonen onnistui tuomarina mainiosti ja pääsi tuomitsemaan loppuotteluita kaikkina päivinä.