Suomen mestarit 2017

2017 Suomen mestaruuskilpailut oteltiin Turussa 20.-21.5. Tunnelma oli aurinkoinen niin hallin sisä- kuin ulkopuolellakin. Vuoden 2017 judohistoriaan kirjoitettiin alla olevat nimet.

 
1.8.2017

Länsirannikolla oli toukokuussa judosäpinää, kun perinteikäs Turun judoseura järjesti judon yleisten sarjojen, sovelletun judon sekä joukkueiden SM-kilpailut Kupittaan urheiluhallissa.

Lauantain yksilökilpailussa oli yhteensä 97 osallistujaa ottelemassa14 sarjassa. Emilia Kanerva teki uskomattoman suorituksen voittamalla 11. henkilökohtaisen Suomen mestaruuden. Emilia on edelleen kotimaassa voittamaton - kultaa ripustettiin kaulaan niin yksilökilpailuista sarjasta -63 kg, kuin joukkuemittelöstäkin. Suomen tämän hetken ykkösmiehen, Samuli Viitasen kunto vaikutti niin ikään olevan kohdillaan, hän otteli vakuuttavasti ippon voitoilla sarjan -100 kg Suomen mestariksi.

Suuren urheilujuhlan tuntua oli sarjan -81 kg finaalissa, kun maailmalla menestyneet Aku Laakkonen ja Oskari Mäkinen ottivat yhteen. Normaalisti -73 kg sarjassa otteleva Laakkonen otti viikkoa aikaisemmin PM kultaa ja jatkoi mestaruuksien napsimista SM kullalla.

– Otteluun Oskaria vastaan joutuu aina valmistautumaan erilailla, ottelussa pitää olla enemmän tarkkana kun treenataan Oskun kanssa niin paljon yhdessä, kertoo Laakkonen. Mäkelänrinteen lukiosta ylioppilaaksi valmistuva Laakkonen kertoi voineensa koulutyön loputtua keskittyä vieläkin täysipainoisemmin harjoitteluun, mikä auttoi myös kilpailuihin valmistautumisessa. Tuplamestaruus ei ollut Akun mukaan itsestäänselvyys, mutta kunto oli sillä tasolla, että tiesi sen mahdolliseksi.

Joukkuemestaruudet menivät Länsi-Uudellemaalle molemmat, kun Nummelan Judo katkaisi Tampereen voittoputken miehissä ja Kirkkonummen Judoseura vei naisten kullan.

Kuvia kilpailuista sivun lopussa.

Tulokset

Naiset -48 kg
1.Frida LAXENKirkkonummen JS

Naiset -52 kg
1.Marianne KOSONENKerimäen Judonoko

Naiset -57 kg
1.Elviira KUJANSUUTampereen Judo

Naiset -63 kg
1.Emilia KANERVAKirkkonummen JS

Naiset -70 kg
1.Alexandra BARTONKirkkonummen JS

Naiset -78 kg
1.Noora NYKÄNENHoljutai, Hollola

Naiset +78 kg
1.Katriina KYMÄLÄINEN-MÄKELÄTampereen Judo

Miehet -60 kg
1.Otto KOPONENJoen Yawara, Joensuu

Miehet -66 kg
1.Henri MÄÄTTÄNummelan Judo

Miehet -73 kg
1.Oscar PERTELSON, Chikara

Miehet -81 kg
1.Aku LAAKKONENMeido-Kan, H:ki

Miehet -90 kg
1.Henri HANNULAHämeenlinnan JS

Miehet -100 kg
1.Samuli VIITANENTampereen Judo

Miehet +100 kg
1.Leo LAAKSONEN Tikkurilan Judokat

Sovellettu naiset -63 kg
1. Tiona LUOTO Tikkurilan Judokat

Sovellettu naiset -78 kg
1. Piia KOMPPA Mikkelin Judo

Sovellettu naiset +78 kg
1. Pirjo KOMPPA Mikkelin Judo

Sovellettu miehet -66 kg
1. Ville MATIKAINEN Tikkurilan Judokat, Vantaa

Sovellettu miehet -73 kg
1. Matti HEINO Raision Ryhti

Sovellettu miehet -81 kg
1. Jaakko MÄENPÄÄ Lahden JS

Sovellettu miehet -90 kg
1. Jani KOKKONEN Mikkelin Judo

Sovellettu miehet +100 kg
1. Joona NÄKKI Orimattilan JS