Turpalin ilotulitus valaisi Tesoman hallia

Vasta 17-vuotias hämeenlinnalainen latoi ipponeita kolmessa ikäluokassa Finnish Judo Openissa.

 
4.11.2018

Turpal Djoukaev, 17, loisti Finnish Judo Openin tähtenä Tesoman palloiluhallin tatamilla Tampereella. Djoukaev teki harvinaisen urakan ja otti voiton samana päivänä kolmessa ikäluokassa: alle 18-vuotiaissa, alle 21-vuotiaissa ja aikuisissa.

Otteluita kertyi niin paljon, ettei kolmoisvoittaja kisan jälkeen itsekään tiennyt niiden määrää.

"Yhdeksän?"

Valmentaja Olli Paasimaa laski kaavioista, että matseja kertyi 11. "Ja yhtä lukuun ottamatta kaikki päättyivät ipponiin."

Tällaisessa maratonissa alkaa yleensä hyytyä sekä fysiikka että keskittyminen, mutta Djoukaev jaksoi jatkaa heittojen ilotulitusta koko päivän.

"Vaikka väsytti, oli nälkää. Halusin voittaa", hän selitti.

Tahdon ja kunnon lisäksi jaksamiseen on kolmaskin selitys. Djoukaev ottelee puristamatta.

"Ainakin pyrin siihen, että ottelisin rennosti, mutta heitto lähtisi räjähtävästi."

Heittovalikoima oli myös todella monipuolinen. Hyviä yrityksiä ja sisääntuloja löytyi vielä enemmän kuin pistesuorituksia. Viimeinen niittaus ei aina ollut liikkeissä mukana.

Vastustajat osasivat myös laittaa kampoihin. Alle 18-vuotiaiden finaalissa Lahden Zico Aziz kaatui vasta jatkoajalla wazarin arvoiseen tomoenageen. Alle 21-vuotiaiden loppuottelussa Meidokanin Kirchla Kirchilashvili hyökkäsi yhtä lailla virkeästi, mutta jatkoajalla Djoukaevin pystyseoinage päätti ottelun.

Djoukaev voitti kesällä alle 18-vuotiaiden EM-pronssia ja sijoittui syksyllä 7:nneksi nuorten olympialaisissa Buenos Airesissa, joten osaamista on testattu myös kansainvälisesti. Ensi vuonna edessä on siirtyminen seuraavaan ikäluokkaan.

Olin oli vedossa

Muitakin erinomaisia kokonaissuorituksia kisoissa nähtiin. Valtteri Olin,19, oli päättänyt jättää kärvistelyn alle 66 kilon painoluokassa, ja lommot olivat kadonneet hänen poskistaan. Tämä näkyi myös ottelemisessa.

Alle 21-vuotiaiden 73 kilon painoluokassa painoluokan finaalissa tuttu loppuotteluvastustaja Roope Korhonen jäi keskittyneen kamppailun jälkeen vaihteeksi kakkoseksi, kun Olin vei hänet jatkoajalla selälleen omasta yrityksestä.

Sen jälkeen Olin jatkoi vapautuneesti voittamalla sarjan myös aikuisten ikäluokassa, jossa neljä ennalta katsoen kovinta miestä oli onnistuttu arpomaan kaavion samalle puolelle. Oscar Pertelson heitti ensin Olinin matosta liikkeellä, joka ennen olisi ollut mattokääntö, mutta tuottaa nyt pisteitä. Olin kuittasi heittämällä kahdesti jalkapyyhkäisyllä. Sikko Kaewasa on yleensä ottelun heittokone, mutta Olin sai Kaewasan useaan otteeseen lentoradalle hidariseoinagella ja lopulta myös kaksi wazaria.

Valmentaja Sampo Mälkiä olisi pitänyt painoluokan vaihtoa järkevämpänä vasta kun ikäluokkakin vuoden päästä vaihtuu, mutta raja tuli Olinin mukaan vastaan, kun paino ponnahti pudotuksen jälkeen jo toista kymmentä kiloa kilpailupainon yläpuolelle.

Olin ennusti kovaa kamppailua paikasta ensi kesänä Vantaalla pidettäviin alle 21-vuotiaiden EM-kisoihin itsensä, Roope Korhosen ja Eetu Heinosen välille. Sitä hän piti positiivisena asiana.

"Se on hienoa, kannustetaan toisiamme kehittymään."

Viitanen palasi sairaslomalta

Kahdessa ikäluokassa juhlivat myös Frida Laxén, joka voitti alle 63 kilon sarjan molemmissa nuorten ikäluokissa, sekä Oskari Mäkinen, joka voitti alle 81 kilon painoluokan alle 21-vuotiaissa ja aikuisissa.

Tampereen judon Samuli Viitanen teki paluun kilpatatamille sormileikkauksen jälkeen ja voitti vaivatta miesten alle 90 kilon painoluokan. Muut aikuisten kärkiryhmän urheilijat olivat alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa tai muuten poissa Tampereelta.

Kilpailun yleiseen sarjaan saataisiin lisää tasoa ja laajuutta sekä koko kilpailuun jäntevyyttä, jos alle 21-vuotiaita ei eroteltaisi omaksi sarjakseen. Tampereella otelleet nuoret aikuiset pärjäävät pohjoismaisella tasolla aikuisten kanssa ongelmitta.

"Tämän ikäisethän voittavat jo suurimman osan Suomen mestaruuksista", huomautti olympiavalmentaja Markus Pekkola.

Alle 18-vuotiaiden maajoukkuevalmentajiin kuuluva Teija Meling rohkaisi ensi vuonna laajempaa joukkoa mukaan myös nuorimpien ikäluokkaan.

"Ei tarvitse arastella sitä, että tämä on kansainvälinen kisa. Ilman SM-mitalia ja tummaa vyötäkin voi hyvin osallistua, kun kilpailu on melkein omassa olohuoneessa."

Kilpailussa oli mukana ottelijoita Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta, Virosta ja Latviasta. Menestyksekkäimmät seurat olivat kisaisäntä Tampereen Judo, Hämeenlinnan Judoseura, ruotsalainen Judo Club Sundsvall, Meidokan Helsingistä ja virolainen Audentese Spordiklubi.

Finnish Judo Openin tulokset ja kaaviot löytyvät kokonaisuudessaan Judoliiton Judosihai-palvelusta.

Kuvat: Kalle Kiviniemi, Jukka Yrjänäinen, Annikka Mutanen