Hillitöntä menoa – Judoa ja lastensuojelua

Seppo Myllylän uunituoreet muistelmat Hillitöntä menoa – Judoa ja lastensuojelua on nimensä mukainen tarina, jossa on yhtä monta kulmaa ja särmää kuin sen kirjoittajassa.

 
28.5.2019

Kun judoyhteisössä alkoi levitä sana siitä, että Seppo Myllylä on kirjoittamassa muistelmansa, moni varttuneempi judoka huolestui. Kertooko Myllylä nyt kaiken? Huoli on turha. Ei kerro. Tämän kirjan vuoksi kukaan meistä ei päädy iltapäivälehtien kirkuviin lööppeihin. Kovimman kohtelun tässä kirjassa saa tarinan kirjoittaja itse.

Seppo Myllylä on suomalaisen judon historian yksi merkittävimmistä keskushenkilöistä. Myllylä toimii suomijudon kaanonissa kuin sodat kansakunnan kaanonissa. On aikakaudet ennen ja jälkeen Seppo Myllylän. Hän on henkilö, jota on vuosien varrella kunnioitettu, arvostettu, rakastettu ja vihattu. Samakin ihminen on voinut välillä kunnioittaa ja välillä vihata häntä ja jopa saman päivän aikana. Muistelmat avaavat tätä ristiriitaista asetelmaa hyvin mielenkiintoisella tavalla.

Muistelmien kirjoittaminen on yleensä kirjoittajalleen jonkinlainen katumusharjoitus tai oman kilven kiillotusyritys. Myllylän muistelmissa on kyse ensin mainitusta. Tarinan läpikantava teema on ihmisen sielunrauhan etsiminen omien puutteidensa ja vajavaisuuksiensa keskellä. Elämä ei ole johdonmukaista tai oikeudenmukaista, mutta jotenkin se pitäisi elää ja joku merkitys elämälle pitäisi löytyä.

Myllylän muistelmat voi jakaa kolmen väliotsikon alle: Lapsuus ja judoura, perhekotiyrittäjyys sekä alkoholisoituminen ja raitistuminen. Läpi tarinan kulkeva teema on pitkät vuosikymmeniä kestäneet ystävyyssuhteet ja niiden synnyttämä syvä lojaalius vanhojen ystävien kesken. Ystävä auttaa aina. Ystävää ei koskaan jätetä pulaan.

Lapsuudesta ja judourasta kertova osuus vie meidät aikakauteen, jolloin Siitaman syrjäkylältä päivän treenimatka Tampereelle saattoi kestää matkoineen kellon ympäryksen. Elettiin aikoja, jolloin judo oli Suomessa vielä uusi ja heikosti tunnettu laji. Tuohon aikaan perheillä useinkaan ei ollut juuri taloudellisia mahdollisuuksia tukea lastensa harrastuksia. Nuorena leirillä tapahtunut valmentajan kaltoinkohtelu oli traumaattinen kokemus, joka muokkaa päähenkilöä ja kulkee mukana tarinan läpi aina kirjan viimeisille sivuille asti.

Useamman mutkan kautta ollaankin sitten jo leirillä Japanissa, jonne noihin aikoihin matkustettiin ”kätevästi” junalla ja laivalla. Tarinassa riittää käänteitä ja sattumuksia. Kuvaukset nuorten miesten seikkailuista kielitaidottomina kielitaidottomien japanilaisten keskellä ovat tarinan viihdyttävintä luettavaa. Se on myös inhorealistinen kurkistus menneiden vuosikymmenten huippujudokoiden elämään. Elettiin aikoja ennen rasitusseurantoja ja ravintovalmentajia.

Myllylän kilpailu-uran parhaat vuodet ajoittuvat 1980-luvun alkuun saavutuksina EM-hopea, kaksi olympiaedustusta ja treenikassillinen mitaleita muista kansainvälisistä turnauksista. Uran päättyminen ei ollut helppoa: ”Kilpailu-uran päätyttyä kohtasin erikoisen olotilan itsessäni. Minulle tuli voimakas tunne kuoleman lähestymisestä. Olin seurustellut pitkään erään tytön kanssa, mutta erosin hänestä, koska luulin, että noutaja tulee aivan pian. Mutta noutaja ei tullut.”

Urheilijan uralta Myllylä hyppäsi valmentajaksi; ensin liiton nuorten valmentajaksi ja lopulta päävalmentajaksi. Myllylän ensimmäisen päävalmentajavuoden aikana tapahtui suomalaisen judon ihme kolme Euroopan mestaruutta, yksi hopea ja yksi pronssi kevään 1989 Helsingin EM-kisoista. Myllylä kertoo ihmeen taustoista mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka ovat jääneet suuren yleisön ulottumattomiin ennen näitä muistelmia.

Ihmeitä harvoin voidaan toistaa. Vuoden 1989 ihmettä ei pystytty toistamaan, vaan edessä oli vääjäämätön menestyksen lasku liiton talouden samanaikaisesti sakatessa pahoin. Päävalmentajakausi päättyi 1992 Barcelonan olympialaisiin, joissa joukkueemme tulos oli suuri pettymys. Myllylä kertoo pettymyksen mielenkiintoiset taustat. Vanha hyvä ”dream team” oli hajonnut käsiin lopettamisten ja loukkaantumisten myötä. Joukkueen terveydentila ei ollut kisojen edellyttämällä tasolla, mutta asia haluttiin salata medialta.

Myllylän päävalmentajan työ vaihtui perhekotiyrittäjyyteen ilman aiempaa kokemusta alalta. Tekemällä oppii ja rapatessa roiskuu. Elättääkseen itsensä ja perheensä Myllylä teki useita sivutöitä perhekodin rinnalla. Velat painoivat niskassa ja yöunet olivat lyhyitä. Perhekotitoiminta kuitenkin nousi jaloilleen, laajeni ja irtaantui omaksi yhtiökseen, josta seurasi vuosia kestänyt yhtiöriita entisen yhtiökumppanin kanssa.

Stressin ja paineen kasvaessa alkoi myös nautitun stressinlievittäjän alkoholin määrä lisääntyä. Myllylä kuvaa hyvin avoimesti ja rehellisesti alkoholisoitumisensa vaiheet. Ne etenevät kuin oppikirjassa. Se on hyvää luettavaa meille kaikille keski-ikäistyville tissuttelijoille. Kyseessä on vakava sairaus, jonka kanssa ei kannata leikkiä. Mutta siitä voi onneksi myös selviytyä.

Kirjoittaja kohtelee tarinansa henkilöitä hellyttävän lempeästi. Pahinta vihamiestä, jonka kanssa tuli käytyä seitsemän vuoden yhtiöriita, kirjoittaja kiittää lämpimästi ja vilpittömästi raitistumisestaan.

Myllylä on judon sisäpiireissä aina tiedetty taitavaksi tarinankertojaksi. Nyt hän osoittaa olevansa myös taitava tarinan kirjoittaja. Kirjan teksti on hyvin vetävää ja mukaansa tempaavaa. Usein myös hyvin tunteisiin vetoavaa. Voin vain kuvitella, kuinka teksti menee ihon alle niillä lukijoilla, jotka ovat tarinan tapahtumissa olleet itse mukana.

Tarinaa lukiessani koin itsekin melkoista tunteiden vuoristorataa. Välillä silmiin nousivat kyyneleet – välillä nousivat ihokarvat pystyyn. Myllylän perhekodin ensimmäisen lapsen Maijun Facebookiin Myllylälle kirjoittama syntymäpäiväonnittelu on kaunista ja koskettavaa luettavaa. Tarina päättyy lukijan sydämen särkevästi pitkäaikaisen ystävän Matin hautajaisiin ja Matin kuolemaa edeltäneen enneunen kuvaukseen.

Myllylä aloittaa muistelmansa sanoilla ”kirjan kirjoittaminen itsestä on mielestäni itsekeskeisin teko, jonka ihminen voi tehdä”. Itsekeskeistä tai ei, kyllä nämä muistelmat kannatti kirjoittaa.

Muistelmien johtotähtenä on kirjoittajan rakkaus läheisiä, ystäviä ja judoa kohtaan.

Pekka Lehdes

Kirjoittaja on ollut teinivuosinaan Seppo Myllylän valmennettava Tampereen Fusegissa.

Kirjaa voi tilata esimerkiksi Adlibriksen verkkopalvelusta klikkaamalla tästä.

Kirjoittaja

Pekka Lehdes