Judovalmentajakerho kannustaa valmentajia kehittämään itseään

Judolehdessä ja myöhemmin Valmentaja -lehdessä julkaistiin helmikuussa judoliiton päävalmentajan Rok Draksicin haastattelu, jossa hän esittää mielipiteensä siitä ettei ilman huippujudokan taustaa ole mahdollista kehittyä judossa huippuvalmentajaksi. Tästä huolimatta, tai juuri siksi, Judovalmentajakerho haluaa kannustaa kaikkia jäseniään kehittämään itseään kohti korkeinta huippua, omien mielihalujen ja tavoitteiden mukaan tietenkin.

 
26.2.2021

Valmentajan polulle on mahdollista astua muutenkin kuin huipulle päättyneen urheilu-uran jälkeen. Polun voi aloittaa missä tahansa elämänvaiheessa, millä tahansa kokemuksella. Yhtä lailla polku voi lopulta johtaa korkeammalle kuin mitä sille astuessa on edes osattu ajatella. Varmaa on, ettei määränpää selviä muuta kuin polkua ennakkoluulottomasti seuraamalla.

Valmentaminen on paljon muutakin kuin millimooleja, sadasosasekunteja tai kolme kymmenen toiston sarjaa lajissa vaadittavaa liikettä. Valmentaminen on toki mainittuja, mutta lisäksi se on muun muassa itsensä kehittämistä ja vuorovaikutustaitoja. Valmentajuus voidaan siis nähdä joukkona ominaisuuksia. Jotkut ominaisuuksista voivat valmentajan polun alkutaipaleella olla esimerkiksi omasta urheilu-urasta, elämänkokemuksesta tai synnynnäisistä ominaisuuksista johtuen muita vahvempia, mutta varmaa on, että jokaista on mahdollista kehittää.

Valmentajan polulla oikeaan suuntaan suunnistamisessa vaaditaan toki myös niin sanottua valmentajan silmää. Vahva lajituntemus antaa valmentajan silmälle hyvän lähinäön, mutta valmennustyössä tarvitaan myös kaukonäköä. Toista ei voi korvata toisella, mutta omien heikkouksien tiedostaminen on kehittymisen alku.

Ilman omaa huippu-urheilijan uraa vaille jääneistä huippuvalmentajista voidaan mainita vaikkapa Matti Pulli (mäkihyppy), Immo Kuutsa (hiihto), Marko Malvela (uinti), Esa Sievinen (uinti), Hannu Kangas (keihäänheitto), Jukka Jalonen (jääkiekko) ja ulkomaisista vaikkapa Jose Mourinho (jalkapallo). Listaa voisi varmasti jatkaa pitkään. Listalla on esimerkkejä absoluuttiselle huipulle yltäneistä valmentajista, joiden oma urheilu-ura on jäänyt, jos ei aivan mitättömäksi, niin ainakin vahvasti valmennusuran varjoon.

Olympiamenestyksen mittarilla listalle ei ole vielä nostaa suomalaista judovalmentajaa, mutta lista itsessään on esimerkki siitä, ettei se suinkaan ole mahdotonta. Ilman omaa kansainvälistä huippu-urheilu-uraa suomalaisista judokoista urheilijoiden henkilökohtaisina valmentajina ovat kuitenkin meritoituneet muun muassa Harry Halttu, J-P Jokinen, Tapio Mäntymäki ja monet muut seura- ja maajoukkuetasolla valmentaneet tai edelleen valmentavat.

Kiinalaisen sanonnan mukaan pitkäkin matka alkaa yksittäisestä askeleesta. Tästä myös valmentajan polulla on kysymys. Suomen Judovalmentajakerho kannustaa jäseniään ottamaan rohkeasti askeleita toisensa eteen. Kohti huippua.

Suomen Judovalmentajakerhon hallitus
Petteri Pohja
Sampo Mälkiä
Manne Isoranta
Ruslan Pinhasov

Kirjoittaja

Suomen Judovalmentajakerhon hallitus