Kata on kaunis katsella

Ilkka Valtasaari seurasi katakilpailua.

 
16.2.2018

Kata-nimisten naisten ei otsikon luettuaan tarvitse mennä peilin eteen todetakseen, että näin on. Kyse ei nyt ole heidän viehättävyydestään, vaan judon katoista, joiden kauneutta ihailtiin lauantaina 27. tammikuuta Lahden Judoseuran tatamilla.

Pyrkimys terveellä tavalla täydellisyyteen ja tietyn kaavan noudattamiseen luo aina kauneutta, ja katassa kauneus on aina judokan silmässä. Judohan sinällään on kaunista, mutta kata sen koodina luo lajiin jonkinlaista syvyyttä.

Kaikki judokat eivät syty katan kauneudelle. Joillekin kilpajudo on se ykkönen, eikä muuta tarvita. Se on ihan ok, koska kilpajudon kautta judon asema ja näkyvyys urheilulajien kirjossa vahvistuu vauhdikkaimmin.

Joillekin pelkkä lajin harrastaminen riittää ilman kilpailuja ja kataa. Sekin on ok. Pääasia, että on ja elää judokana omalla tasollaan ja niin, että nauttii.

Väljästi sanottuna kata liikkuu mielestäni jossakin tuolla välimaastossa. Se sopii mainiosti kilpailuun, mutta antaa pelkkänä harrastuksena pohjan tehdä tekniikoita niin, että kaikki osa-alueet täyttyvät mahdollisimman hyvin ja tasapainoisesti.

Onko kata minua varten?

Moni aloitteleva judoka on tatamitaipaleellaan varmaankin miettinyt, liittyykö kata mitenkään häneen. Siitä kyllä puhutaan ja joskus sitä on tullut seurattuakin, mutta jotenkin se ei vaan iske. Olisiko se katan kauneus syynä, että se tuntuu hieman etäiseltä, saavuttamattomalta?

Judon vyöarvojärjestelmä tulee kuitenkin avuksi. Katan kauneus ja etäisyys hälvenevät, kun pitää ryhtyä valmistautumaan sinisen vyön kokeeseen. Uki-otoshi, seoi-nage ja kata-guruma olisi vietävä kunnialla loppuun graduoitsijan tarkan katseen alla.

Kata saattaa taipua ensikertalaisen liikkeisiin hyvinkin eikä enää pelota ajatus, että seuraaviin vyöarvoihin vaatimukset vain kasvavat.

Sininen vyö uumallaan voi helpottuneena todeta, että kata on myös minua varten, vaikka ensisijaisesti sydämeni sykkii koville randoreille ja otteluille. Ehkä katasta tulee vielä hyvä kaveri, vaikka ei ykkösfrendiksi yltäisikään.

Silmä sen huomaa

Kun seuraa katakisaa, jossa kaikki yrittävät parhaansa, iskee silmään ensimmäisenä se, että torin tasapaino luo vankan pohjan suoritukselle. Toki vain siinä tapauksessa, että uke on tehtäviensä tasalla. Yhteispeliähän kata on alusta loppuun asti.

Kun tasapaino on vankka, sen varaan on hyvä rakentaa. Horjutukset näkyvät selkeästi ja varsinkin nage-no-katassa horjutuksen vieminen loppuun asti antaa suoritukselle linjakkuutta ja auttaa ukea tekemään osuutensa turvallisesti.

Kun kaikki toimii yhteistuumin, rauhallisesti, kaavan ja judon periaatteiden mukaisesti, nousee katan kauneus esiin.

Suur-Hollolan Kata

Lahden Kamppailuareenalla pidetty katakisa oli lajissaan ensimmäinen. Vitsikkäänä heittona se sai epäviralliseksi nimekseen Suur-Hollolan Kata. Näyttävyyttä riitti, mutta hevosen lanta ei haissut.

Euroopan mestaruuspronssia katame-no-katassa Italiassa vuonna 2010 Mikko Tuomisen kanssa saavuttanut Samu Laitinen (molemmat Hollolan Holjutaista) kertoo, että tavoitteena on luoda kisasta perinne.

"Mahdollisuus avautui, kun Mikkeli ei salin vaihdoksen myötä järjestänyt tammikuun kisaa. Tästä syntyi ajatus järjestää vastaava tapahtuma Lahdessa hollolalaisten ja lahtelaisten yhteistyönä. Pyrimme siihen, että tästä saadaan jokavuotinen kisa", Samu sanoo.

Ehkä tuo työnimi vielä vaihtuu, jotta ei mennä ravihevosten tontille. Kisan tarkoituksena on tarjota katakisapareille mahdollisuus näyttää taitonsa ja valmistautua isompiin koitoksiin. Samun mukaan kisoissa opitaan paremmiksi, mutta katakursseilla asiat käydään perusteellisesti läpi, jotta virheiden mahdollisuudet pienenevät.

Lahdessa kisattiin nage-no-katassa, katame-no-katassa, kime-no-katassa ja Kodokan goshin-jutsussa. Paikalle saapui 13 paria, mukana toinen EM-pronssille yltänyt pari, Pasi Oinas-Mika Salsoila. He kilpailivat nage-no-katassa Sloveniassa vuonna 2012.

Teksti: Ilkka Valtasaari

Kuvat: Sanna Pyykönen ja Ilkka Valtasaari