Judoseura Sakura tähtää kansainväliseen menestykseen

Judoseura tarvitsee toimiakseen monenlaisia osaajia ja ihmisiä. Judoseura Sakura viettää 2017 viisikymppisiään. Sen kunniaksi haastattelussa ovat seuran puheenjohtaja Tomi Korhonen ja talouspäällikkö Jukka Koistinen.

 
18.7.2017

Tomi Korhonen katsoo tulevaisuuteen valoisin mielin. Hänen mielestään kuopiolainen Sakura on vakiinnuttanut paikkansa seurana, johon luotetaan ja se tunnetaan paikkakunnalla. Sakura onkin aktiivisesti mukana erilaisissa tapahtumissa koulujen ja järjestöjen pyynnöstä. Korhosen mukaan seuran tulevaisuus rakentuu innokkaiden ihmisten ja kiinnostavan toiminnan varaan:

”Sakurassa on aktiivisia ihmisiä, jotka haluavat kehittää omaa osaamistaan. Judoseura kannustaa ohjaajia kouluttautumaan ja kaikkia harrastajia innostetaan osallistumaan leireille. Seura tukee myös vahvasti jäseniänsä kilpailukustannuksissa.”

Ohjaajayhteistyötä vaalitaan säännöllisissä vetäjäpalavereissa, joissa keskustellaan ryhmien asioista ja mahdollisista muutoksista. Seuran jäsentiedottamista toteutetaan lähes joka kuukausi ilmestyvän sähköpostikirjeen avulla, jossa kerrotaan tapahtumista ja niihin ilmoittautumisesta sekä muista ajankohtaisista asioista myös lasten ja nuorten huoltajille.

”Taustajoukkoja ei ole koskaan liikaa. On tärkeää, että huoltajia ja vanhempia saadaan mukaan toimintaan. Useimmat heistä treenaavat joko itse tai sitten heidän lapsensa ovat mukana judossa. Tulevaisuudessa Sakura järjestää vanhempien yhteistapaamisia ja katsotaan auttaako se taustajoukkojen aktivoinnissa. Olisi hyvä saada johtokuntaan myös lisää jäseniä, jotka eivät itse treenaa tai vedä treenejä, sillä näin vetäjille jäisi enemmän aikaa keskittyä judon ohjaamiseen tai omaan harjoitteluun. On tärkeää kannustaa porukkaa mukaan toimintaan ja huolehtia, että yhdessä tekeminen on myös hauskaa.”

Kun useita kertoja viikossa tatamilla viihtyvältä Tomilta kysyy, että miksi hän on mukana judotoiminnassa ja mikä saa yhä uudelleen syttymään lajille, niin hän vastaa:

”Judo harrastuksena on kehittänyt minua omassa elämässäni ja uskon että minun on annettava vastavuoroisesti nyt judolle. Sen pystyn tekemään olemalla mukana seuratoiminnassa. On myös hienoa nähdä jos valmentamani nuoret saavat menestystä kilpailutatameilla.”

Kansainvälistä menestystä haetaan

Tomi Korhonen uskoo, että kansainvälinen menestys veisi Suomen judoa eteenpäin ja hän toteaa, että varmasti kaikki seurat tekevät parhaansa, jotta omasta seurasta nousisivat tulevat huiput. Hän muistuttaa kuitenkin, että ei pidä unohtaa veteraanien kilpailumenestystä viime vuosina. Sakura hyödyntääkin MM-kilpailuissa menestyneiden ohjaajien osaamista myös nuorten treeneissä. Seura järjestää vuosittain Sakura Shiai –judokilpailun, jonka yhteydessä juhlavuonna järjestettiin myös Väli-Suomen Junnu Cup 2, jotta myös aloittelevat suurlupaukset pääsivät testaamaan opittuja taitojaan. (Jutun kuvat ovat tästä tapahtumasta.)

Judoseura Sakuran monitoimimies on Jukka Koistinen (1 dan). Hän on ollut judon parissa jo vuodesta 1979 lähtien. Tällä hetkellä johtokunnan jäsen ja talouspäällikkö Koistinen toimii myös vetäjänä lasten judokoulussa (7-13-vuotiaiden peruskurssi) sekä sovelletussa judossa (lapset ja aikuiset). Hänellä on kokemusta myös kuntojudon ja muksujudon ohjaajana. Mikä Koistista judossa kiehtoo ja mikä saa hänet pysymään vuodesta toiseen mukana toiminnassa?

”Alun perin halusin oppia itsepuolustusta ja aloitin judon Pieksämäen Pikadonissa 1979. Mieleenpainuvimmat asiat sijoittuvatkin 1980-luvulle, jolloin leiri- ja kisatoiminta oli erittäin aktiivista. Pikadonilla oli tuolloin käytössä vanha linja-auto, jolla kiersimme judotapahtumissa.

”Judossa kiehtoo se, että joka päivä löytää jotain uutta ja paranneltavaa. Judo on äärimmäisen monipuolinen laji, jossa tekniikka ei koskaan ole 100 %:n valmis ja täydellinen, vaan sitä voi aina kehitellä eteenpäin. Judo on myös äärimmäisen hyvää vaihtelua apteekkarin työlle. Judoseuroissa vapaaehtoistyötä tekeviä haluan tsempata erilaisten tapahtumien järjestämiseen ja ihmisten aktivointiin. Teemme äärettömän hyvää työtä lasten, nuorten ja aikuisten parissa.”