Maailman Diabetespäivää vietettiin judohengessä

TNS-Judo Akaan Toijalasta osallistui 9.11.2019 Maailman Diabetespäivään järjestämällä kaikille avoimen judotapahtuman. Aamupäivällä oli perhejudoa kolme-kuusivuotiaille lapsille vanhempineen. Iltapäivän lihaskuntoharjoitukset eivät saaneet kansaa liikkeelle.

 
29.11.2019

Perhejudoa on järjestetty TNS-Judossa viime helmikuusta lähtien. Maailman Diabetespäivän perhejudossa teemana oli avaruus. Perhejudossa korostuvat perusliikkeiden harjoittelu, ryhmässä toiminen sekä vanhemman ja lapsen välinen vuorovaikutus.

Alkukumarrusten jälkeen jokainen lapsi sai vuorollaan esittää tempun, jonka muut tekivät perässä. Lapset pääsivät rakettilennolle vanhempien olkapäille, ajelemaan kuumönkijöillä konttaamalla ja ryömimällä vanhempien toimiessa esteinä ja lyömään taivaan kappaleina toimivia ilmapalloja kärpäslätkillä. Lopuksi rentouduimme, ja loppukumarrusten jälkeen jokainen lapsi sai muistoksi tarran.  Harjoituksiin osallistui 13 lasta ja kymmenen vanhempaa tai isovanhempaa.

Oskari Murto osallistui perhejudoon yhdessä poikiensa Emilin (6 v.) ja Oliverin (1 v. 3kk) kanssa. Murrolla on ollut tyypin 1 diabetes kahdeksanvuotiaasta saakka. Liikunta on aina ollut iso osa hänen elämäänsä. Verensokerin seuraaminen on helppoa myös liikunnan yhteydessä olkavarressa olevan kudossokeria mittaavan sensorin avulla.

Murto ei ollut aiemmin kokeillut judoa, mutta hän oli kuullut judosta ja siinä tehtävistä heitoista ja kaatumistekniikoista ystäviltään. Sen sijaan perhejudosta hän ei ollut kuullut aiemmin eikä tiennyt mitä odottaa.

− Jännityksellä odotimme Emilin kanssa, mitä tuleman pitää. Tykkäsimme kovasti perhejudosta. Tunnelma oli mukavan rento. Minun ei tarvinnut etukäteen valmistautua harjoituksiin insuliiniannoksia huomioimalla tai miettimällä syömisiäni, koska ajattelin harjoittelun olevan rentoa puuhailua lasten ehdoilla. Toki tarkistin verensokerin ennen harjoitusten alkua, ettei matala verensokeri pääsisi yllättämään kesken kaiken, Murto kertoo.

Perhejudon epävirallisena apuohjaajana toimii 4,5-vuotias poikani Leo Mäkelä. Leolla todettiin tyypin 1 diabetes, kun hän oli kaksi ja puolivuotias. Hän on ollut apuohjaajan tehtävästään hyvin innostunut. Välillä on vaikeuksia saada verensokeri pysymään hyvänä koko 45 minuuttia kestävän perhejudon ajan. Osan ajasta Leo makoilee ja tarkkailee, mitä muut puuhailevat. Virtaa riittää kuitenkin aina leikkivarjon kanssa leikkimiseen ja monenlaisina autoina oloon. Myös tyttäreni Luna Mäkelä (2,5 v.) osallistuu innokkaasti tehtäviin harjoitteisiin.

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa lasten diabeteslääkärinä työskentelevän Päivi Keskisen mukaan säännöllinen, iloinen liikkuminen on yhtä suositeltavaa diabetesta sairastaville kuin muillekin lapsille.

− Liikunta auttaa diabeteksen hyvän hoitotasapainon ylläpitämisessä ja tukee myös yleistä hyvinvointia. Liikunta tehostaa insuliinin vaikutusta ja vaikuttaa suotuisasti myös esimerkiksi veren rasva-arvoihin, mikä on pitemmälläkin tähtäimellä tärkeää sydämen ja verenkiertoelimistön terveyden kannalta. Ei pidä väheksyä myöskään liikunnan vaikutusta lapsen mielialaan ja jaksamiseen, Keskinen toteaa.

Maailman Diabetespäivää vietetään vuosittain 14.11. ja sen teemana oli tänä vuonna diabeteksen monimuotoisuus.

Diabetestyypit

Tyyppi 1

• Autoimmuunisairaus, jonka syytä ei vielä täysin tunneta
• Haiman insuliinia tuottavat saarekesolut ovat tuhoutuneet
• Hoidetaan aina insuliinilla joko pistoksin tai pumpun kautta

Tyyppi 2

• Haima tuottaa edelleen insuliinia, mutta sen teho on heikentynyt tai sitä ei ole tarpeeseen nähden riittävästi
• Hoidetaan ruokavalion, liikunnan ja tarvittaessa suun kautta otettavan lääkityksen yhdistelmällä

 

Kirjoittaja

Helinä Horila