Tommy Macias veti hauskan tekniikkaleirin Oulussa

Ruotsalainen arvokisamitalisti valmistautui MM-kisoihin opettamalla judoa naapureille.

 
29.9.2018

Judoliiton puheenjohtaja Marko ”Tankki” Laaksonen toivoi Judolehteen pääkirjoituksessa lisää judopöhinää. Oulun Judokerho järjesti sitä syyskuussa kilpailutekniikkaleirillään. Oulun Judokerhon valmennus- ja nuorisopäällikkö Tuomas Narva oli saanut leirin päävetäjäksi Ruotsin maajoukkueen ykkösrivin judokan Tommy Maciaksen.

Maciaksella ei omien sanojensa mukaan ollut muuta tähdellistä tekemistä ennen neljän päivän päästä alkavia judon maailmanmestaruuskisoja, joihin hän itse osallistui!

Oulun leirillä oli mukana satakunta judokaa ympäri Suomea. Kaikki järjestelyt oli loistavasti rakennettu oululaisten dojolle. Saman katon alla oli liikuntasalin verran tatamia, maukas muonitus ja perinteinen luokkamajoitus. Harjoitusten välinen aika kului mukavasti vaihtamalla kuulumisia ja kokemuksia samanhenkisten sotureiden kanssa sekä tutustuessa Maciakseen ja hänen uravalintaansa.

Tommyn johdolla vedettiin neljät treenit iloisessa ja yhteen puhaltavassa ilmapiirissä. Leikkisät ja kilpailuhenkiset alku- sekä loppuverryttelyt avasivat varttuneemmankin väen mielensopukat isoon hymyyn ja lapsenmieliseen intoon.

Leirin anti painottui mestarin omien tokuiwazojen ympärille. Kaksinkertaisen EM-mitalistin tavaramerkkiä olivat molempien käsien hallinnasta lähtevät heitot sekä muutama kikka jalkojen välistä hyökkäämiseen matossa. Uskallan väittää, että jokainen leirille osallistuja sai ripauksen osaamista ja pussillisen tekniikkaa kotisalille vietäväksi.

Työssäkäyvänä perheen isänä pääsin nauttimaan kahden päivän ajan rakkaasta harrastuksesta, ohjatuista treeneistä sekä pöytään valmiiksi katetusta ruoasta. Hetken jo luulin olevani oikea kilpajudoka, kunnes leirin päätteeksi kadettimaajoukkueen jäsenet pyyhkivät minulla tatamia ja ilmoittivat junan lähtevän kello 17.57 kohti Helsinkiä.

Viikonloppu oli Oulun judokerholta ja Tuomas Narvalta erinomainen näyte judopöhinästä.

Teksit ja kuvat: Mika Salminen