Mitä on nykyaikainen taitovalmennus ja mitä ei - Petteri Pohja pohtii

Vanhasta pitää uskaltaa luopua. Fiksut ratkaisut perustuvat tutkittuun tietoon.

 
6.1.2018

Menestyksen edellytykset ovat pitkäjänteinen ja fiksu työnteko. Kun teemme tarpeeksi kauan oikeita asioita, menestys on seuraus. Jos näin ei käy, jotain on muutettava, eikö niin? Fiksu tekeminen sisältää vastaukset kysymyksiin mitä ja miten, ja ne perustuvat tutkittuun tietoon.

Jos ajatellaan, että kasvavat harrastajamäärät lisäisivät menestyspotentiaalia, niin millä toimenpiteillä harrastajamäärät saadaan kasvamaan ja nuoret jatkamaan pidempään? Jos taitotasomme ei vielä riitä maailman huippujen tasolle, miten sitä voidaan kehittää? Joko muutetaan jotain, vai koitetaanko vielä kymmenen vuotta, josko sittenkin vanhoilla konsteilla meno muuttuisi?

Sepitämmekö me valmentajat toisillemme yhä tarinoita veltosta nuorisosta, digilaitteissa tai ”paskat tippuu rattailta” –mentaliteetista. Onko meidän valmennusosaaminen ihan priimaa? Kestääkö se kriittisen tarkastelun aiheuttamatta pahaa mieltä?

Ainakin kolmekymmentä vuotta tatamilta on poistunut vähintään saman verran porukkaa kuin sinne on tullutkin. Tulijoita kyllä riittää, mutta miten niistä saadaan isompi osa jäämään? Entä miten ne, jotka jäävät olisivat entistä taitavampia judokoita?

Onko valmentajan kaikista tärkeistä asioista tärkein saada alullaan oleva kipinä roihuamaan päivästä toiseen? Onko toiseksi tärkeintä tietää, mitä taitoja judokan tulisi tekniikoiden lisäksi harjoittaa? Mitä ovat ne taidot, joita tarvitaan, mutta ei voi silmällä havaita, eikä sensei näyttää? Entä miten näiden taitojen oppimiselle luodaan parhaat edellytykset?

Tarvitseeko valmentajan muuta osatakaan. Mutta mistä löytyvät vastaukset?

Ei löydy judokirjoista eikä vyökoevaatimuksista. Kummallista, kun luulisi, että sieltä ne juuri pitäisi löytää.

Itsemäärääminen vahvistaa motivaatiota

Viime marraskuussa pidetty kansainvälinen taitokonferenssi Kisakallion urheiluopistolla tarjosi avaimia sekä harrastajamäärien kasvattamiseen että parempaan taitovalmennukseen.

Itsemääräämisteoria (Deci & Ryan 2000) on teoria ihmisen psykologisista perustarpeista, joiden pohjalle osallistuminen ja oppiminen rakentuvat. Nämä perustarpeet ovat:

1. Vaikutusmahdollisuus itseä koskeviin päätöksiin.

2. Kyky selvitä haasteista ja kokea onnistumisen elämyksiä.

3. Ryhmään kuuluminen.

Itsemääräämisen toteutuminen tukee sisäistä motivaatiota, lisää sitoutumista tavoiteisiin ja kasvattaa tahtoa onnistua. Se ilmenee sinnikkyytenä vaikeina tai tylsinä hetkinä,luovuutena ja sitä kautta parantuneina suorituksina. Ominaisuuksina, joita voitaisiin pitää judokalle tarpeellisina. Suunnittelemalla judoharjoitus näille periaatteille olemme jo ratkaisun puolivälissä.

Tällainen ajattelu vaatii valmentajalta erilaista herkkyyttä, kuin mihin on perinteisesti on totuttu.

Kamppailu edellä kohti teknistä osaamista

Perinteisesti lajitaidon harjoittelu on perustunut tekniikoiden toistoharjoitteluun. Tämän päivän taitotutkimuksen perusteella sitä voitaisiin kärjistetysti kuvata dogmiksi eli ilman todisteita päteväksi hyväksytyksi tavaksi toimia.

Tekniikkaharjoittelua ei pidä kuitenkaan hylätä, vaan siirtää se oikeaan paikkaan. Ennen tekniikoita on opittava kamppailutaidot. Tekniikka on sitten vain hyvien kamppailutaitojen ilmentymä, piste iin päälle.

Nykyaikaisen taitoharjoittelun suunnittelu (Chow ym. 2016) toteuttaa seuraavia lähtökohtia:

1. Harjoituksen on vastattava kilpailutilannetta.

2. Rajoitteita muuntelemalla ohjataan oppiminen haluttuun suuntaan.

3. Informaation ja liikkee yhdistäminen, eli oman kehon ja ympäristön havainnointi on keskeistä.

4. Tarkkaavaisuus suunnataan liikkeen tavoitteeseen, ei yksityiskohtiin.

Ensi alkuun tämä voi kuulostaa heprealta, mutta käytäntö on suhteellisen helposti toteutettavissa. Ainoa vaatimus on, että tietää, eikä vain luule tietävänsä, mitä taitoja judossa todella tarvitaan ja käytetään. Esimerkiksi, mitä judokan pitäisi osata havainnoida ottelussa itsestään ja vastustajastaan, jotta heittopaikat avautuisivat tai vastustajan hyökkäykset olisivat paremmin ennakoitavissa. Miten muodostuu tehokas tekninen suoritus.

Kipuilematta muutos ei tapahdu. Vanhasta pitäisi uskaltaa luopua. Onneksi ei kuitenkaan kaikesta, vaan tarkkaan harkiten. Se ei ole myöskään liian vaikeaa, kun löytää oikeatkysymykset, kuten:

Miitä tarkoittaa ”perus” sanassa perustekniikka ja mikä on kaikkien heittojen onnistumisen perusta?

Tai mitkä ovat ne näkymättömät taidot, joita judo-ottelussa eniten tarvitaan ja miten ne parhaiten opitaan?

Suosittelen googlaamaan ”Ydinkeskeinen motorinen opettaminen”. Sieltä löytyy aiheeseen läheisesti liittyviä ja hyviä ohjeita jo seuraavissa harjoituksissa sovellettaviksi.

Petteri Pohja

Lehtori, liikunnan ja vapaa-ajan koulutus, Lapin AMK

Kirjoittaja luennoi Judovalmentajakerhon jäsenille aiheesta Samurai-cupin jälkeen 20.1. Nummelassa. Muutkin ovat tervetulleita kuuntelemaan, jos tila riittää.