Vanhat ennakkoluulot karkottavat naisia judosta, sanoo Anna Kavoura

Kavoura havaitsi väitöstutkimuksessaan, että judonaiset pitävät itsekin yllä uskomuksia sukupuolensa hauraudesta.

 
28.6.2018

Judomaailma näyttäytyy suomalaisille ja kreikkalaisille naisille erilaisena, huomasi Anna Kavoura väitöstutkimuksessaan, jossa hän haastatteli judonaisia molemmista maista.

Kavoura on itse judoka ja kotoisin Kreikasta pieneltä Ikarian saarelta. Hän on tehnyt liikuntatieteen maisteriopintonsa ja väitöskirjansa Jyväskylän yliopistossa.

Kavouran haastattelemat kreikkalaiset naiset kertoivat kohdanneensa syrjintää judoseuroissa ja maajoukkueessa. Suomalaiset sanoivat tulleensa tasa-arvoisesti kohdelluiksi.

Kreikassa valmentajat vaativat jokaista harjoittelemaan voittaakseen. Suomalaisten oli mahdollista harrastaa vain omaksi ilokseen. Kreikkalaiset nuoret naiset pelkäsivät, että kamppailulaji ja lihakset vähentävät heidän naisellisuuttaan ja viehätysvoimaansa. Suomalaiset eivät tunnistaneet tällaista huolenaihetta.

 Silti suomalaisissakin judoseuroissa on naisia pieni vähemmistö.

”Ovet näyttävät olevan auki, mutta melkein kaikki ovat miehiä”, Kavoura sanoo.

Mistä tämä johtuu? Kavoura arvelee, että osasyy on stereotypioissa, sukupuolen ominaisuuksia koskevissa hiljaisissa ennakkoluuloissa, jotka toistuvat ja leviävät mediassa, koulussa ja urheilussa.

Ne haittaavat naisten urheilemista, mutta silti niitä pitävät yllä jopa judonaiset itse.

Tämä paljastui, kun Kavoura kysyi tutkimuksessaan syytä siihen, että naisia on lajissa vähän. Selitykseksi suomalaisetkin judonaiset tarjosivat sitä, että miehiltä kamppailu käy enemmän luonnostaan, ja naisille on vaikeaa kestää kovaa treeniä, heittämistä, kipua ja vastoinkäymisiä.

Tämä selitys tuli muodossa tai toisessa lähes jokaiselta haastatellulta, sekä kreikkalaiselta että suomalaiselta. Molempien maiden judokulttuurissa näyttää siis elävän voimakkaana uskomus, jonka mukaan ”tavalliset” naiset ovat pehmeitä, passiivisia, hauraita ja sopimattomia ainakin huipputason kilpajudoon.

Itseä pidetään poikkeuksena

Itsensä judonaiset käsittävät poikkeusyksilöiksi, joilla on synnynnäisesti miehekkäitä ominaisuuksia, kuten kilpailullisuus, kivunsietokyky ja kyky taistella. Tällä tavalla naisjudokat uusintavat uskomusta siitä, että judo on luonnostaan miesten laji, jota suurin osa naisista ei voi harrastaa.

”Tämä on sama stereotypia, jolla naisia on estetty urheilemasta monta sataa vuotta.”

Kavoura huomauttaa, että hänen tietääkseen yksikään tutkimus ei ole osoittanut, että naiset kestäisivät kipua tai fyysistä rasitusta huonommin kuin miehet.

”Me olemme itse todiste päinvastaisesta, mutta ajattelemme, että me olemme erityistapauksia.”

Korkean tason kilpaurheilijat toki ovat poikkeusihmisiä, mutta tämä pätee niin miehiin kuin naisiin, hän muistuttaa.

Sama pätee myös toiseen suuntaan. Osa miehistäkin kaihtaa kontaktilajia, pelkää lentämistä eikä halua mustelmia.

Käytännössä suomalaisten judonaisten vaikeudet kiteytyvät usein siihen, että heiltä puuttuu sopivan kokoisia ja voimatasoiltaan suunnilleen tasaveroisia harjoituskavereita – siis siihen, että innokkaita judonaisia on liian vähän.

Mitä asialle sitten olisi tehtävissä?

Vetäjä, mieti mitä puhut

Kavoura ja urheilupsykologi Marja Kokkonen pitivät toukokuussa kamppailijanaisille seminaarin, jossa pohdittiin tätä kysymystä ja sitä, kuinka haitallisista stereotypioista voitaisiin päästä.

Ne kamppailu-urheilijat, jotka haluavat lajiinsa lisää naisia, voivat vaikuttaa ainakin omaan toimintaansa. Harjoitusten vetäjänä kannattaa esimerkiksi käyttää kieltä, jossa ei eritellä ihmisiä ja heidän oletettuja kykyjään sukupuolittain.

On hullua puhua naisten punnerruksista. Ne jotka eivät pysty vielä klassisiin etunojapunnerruksiin, voivat tehdä helpotetun version polvien varassa sukupuolesta riippumatta. Tämä vähentää myös treenaamista aloittelevien miesten tuskaa.

Kavoura kehotti naisia pitämään huolta toisista naisista ja puuttumaan syrjintään aina, kehen se ikinä kohdistuukin.

Mikäli naiset ja tytöt haluavat lisää naisia ja tyttöjä harjoitustovereiksi, naisten täytyy määrätietoisesti rekrytoida heitä mukaan, opettaa heitä ja huolehtia siitä, että he voivat joukossa hyvin.

Älä markkinoi stereotypioilla

Markkinointia voidaan kohdentaa erityisesti naisille tai järjestää naisten omia tapahtumia tai harjoituksia, joissa naiset voivat myös kouliintua vetäjinä ja opettajina.

Tällaisessa profiloinnissa on helppo epäonnistua. Kavoura on nähnyt sekä onnistuneita että epäonnistuneita naisprojekteja.

”Epäonnistuneet hankkeet perustuvat usein stereotyyppeihin. Niissä on ajateltu, että naiset eivät halua harjoitella kovaa. Tai on hankittu pinkit paidat, koska se on naisten väri.”

Tyypillistä on markkinoida judoa naisille itsepuolustuksena.

”Sekä miehillä että naisilla on erilaisia syitä judon aloittamiseen, mutta onko itsepuolustus kovin yleinen motiivi kummallakaan? Olen haastatellut yli 30 judo- ja bjj-naista, ja vain yksi mainitsi jotain itsepuolustuksesta.”

Kavoura kehottaa pohtimaan, mistä me itse judossa pidämme ja tarjoamaan muillekin juuri sitä.

”Eikä jotain sellaista, mitä kuvittelemme niiden tavallisten naisten haluavan.”

Tällä konseptilla naisten määrän kasvattaminen on onnistunut Jyväskylässä sekä brasilialaisessa jiujitsussa että judossa.

Treenikavereita voi kasvattaa

Brassijutsussa Kavoura oli itse mukana perustamassa naisten omaa viikkoharjoitusta, Fight Like a Girl Clubia.

Jyväskylän Fight Clubissa oli vain muutama nainen, jotka eivät kokoerojen vuoksi kaikki olleet optimaalisia harjoituskumppaneita toisilleen. Kun naiset tarvitsivat kisatreeniä, osa miehistä oli liian herrasmiehiä eli ei antanut vastusta ollenkaan. Toiset taas muuttuivat vaarallisiksi jos olivat jäädä tappiolle.

Niinpä naiset päättivät tehdä jotain tilanteen parantamiseksi.

”Aloitettiin siitä, mitä itse tarvittiin eli ryhdyttiin hankkimaan lisää naisia harjoituskavereiksi.”

He käynnistivät vain naisille suunnatut harjoitukset ja alkeisopetuksen.

”Opetimme harjoituksissa itse ja mainostimme sosiaalisessa mediassa. Vuoden kuluttua meitä oli kahdeksan  ja kahden vuoden kuluttua jo 15. Koska halusimme kisata, harjoituksissa tehtiin paljon kilpatreeniä ja sparrattiin. Välillä oli kevyempiä kausia, hauskaa ja iisiä tekniikan opettelua.”

Judomimmit auttoivat palaamaan

Judoseura Jigotain naiset näkivät, että homma toimi, ottivat mallia ja perustivat Judomimmit-ryhmän. Jigotain Judomimmit ja Fight Like a Girl Club tekevät nyt läheistä yhteistyötä ja treenaavatkin välillä yhdessä.

Judomimmit treenavat bjj-sisarten tapaan urheilullisesti ja osallistuivat tänä keväänä joukkue-SM-kisoihin. He hakivat myös rahallista tukea opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja saivat joulun alla järjestämälleen leirille kokoon sata naista.

”En ole koskaan nähnyt sellaista”, Kavoura huokaa.

Työt ja vastuu jakautuvat Koavouranmukaan ryhmässä useiden naisten kesken, eikä kenenkään tarvitse kannatella sitä yksin.

Ei eristäytymistä vaan lisää naisia

Judomimmit auttoivat Kavouran takaisin judopolulle niskavamman jälkeen. Koska niska ei kestänyt heittoja, judo oli jäänyt tauolle. Naisten judoporukasta löytyi samankokoisia taitavia pareja, joiden kanssa saattoi aloittaa taas judon hallitusti.

Tässäkään ei tosin Kavouran mielestä kannata sortua stereotypioihin. Myös naisista löytyy huonoja treenikavereita ja miehistä erinomaisia harjoituskumppaneita.

Judomimmit osallistuvat myös Jigotain sekaharjoituksiin. Ideana on saada naisten treenien kautta judoharjoituksiin enemmän naisia, ei eristäytyä muista.

Jos ja kun naisia tulee seuran harjoituksiin muutenkin runsaasti, erillisille naisten harjoituksille ei Kavouran mielestä ole tarvetta.

 

Nainen tai tyttö, kerro Judoliiton kyselyssä, miksi harjoittelet judoa.

Anna Kavouran liikuntapsykologian väitöskirjan luettavissa kokonaisuudessaan:  ”'Successful and feminine athlete' and 'natural-born fighter': A discursive exploration of female judoka’s identities in Greece and Finland”

 

Kirjoittaja

Annikka Mutanen